Laiskiaiset

Laskiaisena lasketaan. Jaa, että mitäkö? No ihan mitä vaan, sanoo Herra Wikipedia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Laskiainen

Tuohon minä en oikein usko, sanokoon
Fingerpori mitä tahansa.

Voidaan esimerkiksi laskea päiviä pääsiäiseen. No, niitä taitaa kyllä olla vähän liian monta. Aivoni saattavat rasittua, jos mietin tuollaisia liikaa. Jos ei välitä päivien laskemisesta, voi laskea itsensä paastoon. No huh huh! Ei tuokaan kuulosta oikein hyvältä. Esko ei taida edes tietää, mitä paasto tarkoittaa.

Jakkaran kautta on hyvä
laskeutua turvallisesti alas.

Söpö pentu pesässään. Siis Esko-Pesko

Mami lähtee sen sijaan laskemaan mäkeä. Se kuulostaa jo vähän hauskemmalta. Minä en tosin ulos mene. Siellä näyttää satavan luntakin. Hrrr. Mamille kävi vähän huono tuuri. Toisen pulkan naru on jäätynyt maahan kiinni. Siinäkin yksi syy pysytellä sisätiloissa. Ettei vain vallan jäätyisi kokkareeksi pihamaalle.

Mitähän laiskiainen tekee laskiaisena? No laiskottelee tietenkin!

Voit katsoa hänestä vauhdikkaan videon:

https://www.youtube.com/watch?v=cjqPHmk9dWc

Pitkällisen harjoittelun tuloksena saavutettu
täydellinen laiskiaisasento. Kokele sinäkin!

Minä olen myös tosi hyvä laiskottelemisessa. Kun Kisumummo oli – taas - Saksan Minionseja tapaamassa, minä laskeuduin iltasella Kisupapan (siis kolmosvaihtoehdon syliin). Siinä mahtuu mukavasti loikoilemaan ja voi laiskotella oikein olan takaa. Hyvää laiskiaista sinullekin! Miau!

Mamin tuikitärkeät haalarimerkit.

Kisumummo sai Saksan Kisutädiltä kivoja lahjoja.

Äläpä vaani siinä. Tämä paikka on jo varattu.

Tupla tai kuitti eli Esko kiveen koski

Meillä on ollut ihan taivaallisen ihana viikko. Nimittäin Oulun Kisutäti tuli ja oli ja piti sylkässä. Voiko kissa enempää toivoa? No, ei voi. Eikä osattukaan toivoa, mutta saatiin vielä parempaa.

Muistatko, kuka oli Suomen viisain ihmisihminen? No, Esko Kivikoskipa tietenkin. Kirsti-täti aina kysyi Eskolta vaikean kysymyksen ja Esko vastasi siihen viisaasti ”kyllä”. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Esko_Kivikoski

Kuvakulma vain hämää!

Minä taas luulen olevani Suomen viisain kissa. Mami kävi Heurekassa katsomassa kisun aivoja. Aika hienot olivat. Vähän pienenlaiset. Luulen, että minun aivoni ovat himpun verran suuremmat. Ehkä…

No enivei. Kisutäti tuli ja toi meille kiven. Pehmoisen ihanan kiven. Sen sisälle voi mennä tai lytätä se ja kehräillä päällä. Esko-Peskolla on kyllä nyt tullut paha tapa omia kivi ihan itselleen. Vallan pitää jonottaa, kun sisälle mahtuu vain yksi kisu. No, pentuja ehkä kaksi.

Mitä Kisutäti oikein toi?
Pussi on ainakin tosi hieno.

Jaa, siellä oli siis jotain sisälläkin!

Voi olla sisällä...

...tai päällä

Kisutädin sylkässä on ihan parasta.

No, nyt Eskolla on toinenkin pesäkolo. Kisupappa toi sen ison ison kiipeilypuun alas ja naulasi seinään kiinni. Nyt tuntuu turvallisemmalta. Kisumummo suihkutti vain ihan ihan vähän kissanminttua joka puolelle puuta ja nosti Eskon pesään. Ja sinne se jäi. Ei varmaan uskalla tulla enää alas. Hihi. Ja nyt kivi on kokonaan minun. Purrrnau!

Mennäkö vai eikö mennä,
siinä vasta pulma.

Esko voikin pysyä tuolla ihan rauhassa.

Kevätturrkukkapäivät ovat alkaneet!

Tää on Mamille. Se on mun lempi ihmisihminen.

Ahkerana ysätäväpäiväkortteja askarreltiin.

Pitää välillä vähän levähdelleä.

Muista sinäkin ystävää. Miau!

Anteliaisuus on ilonne

Kisumummo ja –pappa kävivät Milanossa saakka sikäläistä kissataidetta katsomassa. Näin ainakin luulen, koska kovasti oli kuvia kisuista jos missäkin asennoissa. Enkä yhtään ihmettele, niin kovasti oli niillä minua ikävä. Ei kannattaisi mennä minnekään, jos tulee heti suru puseroon.

Hotellin ikioma lemmikki.

Lunta näytti Italiassakin satavan.

Hyvin sopii matto kauniiseen turkkiini.

Siellä kävivät oopperaakin kuuntelemassa kokonaista viisi tuntia. Sillä aikaa nukuin onnellisena kotona, koska Mami tuli. Voi sitä ihanuutta! Katsottiin yhdessä telkkua ja välillä köllöteltiin ihan muuten vain matolla. Minä annoin Mamin helliä itseäni oikein olan takaa. Siitä tuli sille kovasti hyvä mieli.

Kohta ilahdutamme Mamia menemällä
yöksi viereen.

Koiratkin haluaa toisille hyvää mieltä. Anteliaita ovat kuulemma. Näin ainakin väittää Helsingin Sanomat.

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005066612.html

Ruokaa jakavat toisilleen vaikka oma masu jäisi typö tyhjäksi. Meillä kotonakin anteliaisuus on noussut kukoistukseensa. Esko antaa minun nykyään syödä iltaruokaa omasta kupistaan. Kun olen siitä latkinut, pääsen vielä jälkiruualle kellarin oven taakse omalle kupilleni. Kiitos anteliaisuudesta, kiitos!

Ruuhkaa on!

Minä vastavuoroisesti annan Eskon olla välillä Kisumummon sylissä. Kunnes tulee minun vuoroni. Ja se tulee aika pian. Sillon Eskolle tulee lähtö. Anteliaisuudellakin on rajansa.

Väsyttävää koko ajan ajatella muita.

Minä olen kovasti auttanut toimistotöissä. Korttien laminointi on aivan hauskaa. Niistä tulee paljon hienompia, kun olen raaskinut lahjoittaa pari häntäkarvaani mukaan. Pieni tuunaus on aina paikallaan.

Hienoimman karvani lahjoitin.

Pitää välillä vahtia reviiriä.

Kisumummokin oli anteliaalla tuulella. Antoi meille tosi hienon pahvilaatikon. Tosin se vietiin aika pian pois, kun sisältö oli raahattu yläkertaan. Siinä oli nimittäin uusi kiipeilypuu. Eikö ne ole vieläkään oppineet, että brittiläiset herrasmiehet eivät kiipeile! Eivät varsinkaan kiipeilypuissa.  Naulakot on asia erikseen.

Ihan mahtava laatikko!

Eskon saivat kissanmintulla houkuteltua vähäksi aikaa kokeilemaan, mutta ei sekään siinä kauaa viihtynyt. Ja minä en varsinkaan mene moisiin halpamaisuuksiin.

Mutta me ollaan silti reiluja. Annetaan vanha puu Napsu-serkulle. Sillä kun ei ole kuulemma yhtään. Eikä me olla tuossa vanhassakaan pentuaikojen jälkeen juuri viihdytty.

Näyttää pehmoiselta, mutta minua ei kiinnosta.

Ehkä ensi viikolla hän voi
kokeilla mennä kerrosta ylemmäs.

Maatiaiseksi ihan söpö.

Aika jähmeältä näyttää Milanon kissa.

Vietä hauskoja talvipäiviä. Me kehräillään sisätiloissa. Purrrrr…