Syysmietteitä

Eikö ole komeat tulet! Ihan itse sytytin.

Huomasitko, että nyt se on tullut! Syksy siis. Ja kylmät ilmat. Tuuli puhaltelee meidän nurkista aina välillä sisään ja tassuja  palelee. Hitsi.

Mutta kesä on ihanaa aikaa. Silloin on kärpäsiä, jotka vain odottavat metsästystä. Joskus niitä on hankala saada kiinni, kun livahtelevat ikkunan väliin. Yritän tunkea mukaan, mutta jostain kummasta syystä en mahdu vaikka kuinka pusken ja pusken. Ja vaikka miten yritän tassulla koputtaa lasiin, että tulkaa jo sieltä ulos, niin ei. Siellä ne vain pärisevät houkuttelevasti, mutta mitenkään niihin ei pääse käsiksi. Ei ennen kuin on ikkunanpesupäivä. Ja silloin niistä ei ole enää mitään iloa. Maata lötköttävät selälleen karmin päällä ja Kisueno heittää ne pesuveden mukana pois. Harmi harmi.

Kesässä parasta on aurinko. Yleensä menen jo varhain aamulla odottamaan sitä keittiön työpöydän päälle pitkälle. Siihen paistaa koko aamupäivän ihanasti. Musta paksu turkkini kerää sopivasti lämpöä talven varalle. Tai niinhän sitä luulisi. Aurinko ei ole nimittäin oikein luotettava. Kun havahdun mietteistäni (tai pikku nokosistani), sitä ei näy enää missään. Pitää mennä oikein ruokasalin pöydälle ja yrittää katsoa ikkunasta, minne se meni. Silloin Kisumummoon tulee vauhtia. On hupaisaa katsella, miten se läiskyttää käpäliään yhteen ja huutelee:

”Kissa pois! Pois pöydältä! Se on K I S S A V A P A A - A L U E.”

En tiedä yhtään, mitä se tarkoittaa, mutta liika huutaminen sattuu herkkiin korviini ja yleensä siirryn vaivihkaa ikkunalaudalle. Vasta sitten se huokaisee syvään ja lopettaa, että saan rauhassa tarkkailla luonnon elämää. Joskus aurinko löytyy vasta olohuoneen paksulta matolta. Kyllä siinäkin on ihan mukava köllötellä, vaikka välillä pitääkin vaihtaa paikkaa, että saan imettyä kaiken lämmön itseeni.

Syksyllä on toisin. Talvesta puhumattakaan! Onneksi minua varten on ruokasalin lattialle laitettu paksu karvalankamatto. Jos lämmitys on päällä, heittäydyn kyljelleni makoilemaan maton päälle ja asettelen kaikki neljä somaa tassuani patteria vasten. Myönnettäköön, että tässä asennossa ei rentoudu kovinkaan hyvin, mutta tassut pysyvät lämpiminä. Pakkaspäivinä Kisupappa laittaa eteisen oven eteen lammasnahkaturkin, ettei meidän pikku anturoitamme vain palele. Oikein ystävällisesti ajateltu.

Esko on ulkokissa. Hrrr.

Ihmisihmiseni ottivat vähän varaslähdön talveen. Kun ilma viileni ulkona, laitoimme yhdessä takkaan tulet. Nousemme aina Eskon kanssa uunin luukulle ja työnnämme päät sisälle auttaaksemme tulen sytyttämisessä. Nyt paistoimme uuniperunoita. Niistä tulee hyvä tuoksu. Tosin ihmisihmiset söivät ne kaikki. Minä en sellaiseen nokkaani pistäisi. Toisin kuin kynttilöihin. Ne ovat tosi ihania. En voi vastustaa lepattavaa liekkiä oli se sitten takassa tai kynttilässä. Pari kertaa tosin olen polttanut aika pahasti viiksikarvani. Siitä syystä meillä laitetaan kynttilät nykyään lasikupujen alle. Tuleen tuijottelu on niin rentouttavaa kaikkien syyskiireiden keskellä. Kuten värittämisen. Ja kutomisen. Esko hinkuu vielä pihalle, mutta minä aion pysytellä ainakin heinäkuuhun asti turvallisesti neljän seinän sisällä. Nyt on hyvää aikaa kerätä energiaa ensi vuotta varten Miau!

Tästä tulee villatakki.

Värittäminen on mukavaa. Nyt on menossa syyskuvat.

Aikuisten värityskirjoja saa kaikista kirjakaupoista. Parhaat on Positiivareiden. Niistä ei mene tussit läpi ja kuvat on niiin ihania.

http://www.positiivarit.fi

Koiraihmisiä ja ihmiskissoja

Hei taas! Mukavaa tavata sinut jälleen. Mikä ihminen sinä koet olevasi?

Jotkut tapaamani ihmiset sanovat olevansa enemmän koiraihmisiä kuin kissaihmisiä. Ja näin todellakin on! Toiset näyttää ihan koiriltaan. Jonkun iso tukka tuo mieleen puudelin. Ärhäkkä luonne haukkuvan koiran. Kerran jouduin näykkäämään erästä koiraihmismiestä kädestä, kun tuli taputtelemaan täysinäistä masuani ilman lupaa. Koiraihmiset on vain silloin tällöin opetettava paremmille tavoille.

Suurin osa ihanista ystävistämme tunnustaa olevansa kissaihmisiä. Vaikka ne eivät kovin paljon kisuja muistutakaan, niiltä saa ihan hyvää palvelua. Ne silittävät ja rapsuttavat juuri oikeista paikoista ja osaavat sujuvaa kissalässytystä. Ja se on vielä plussaa, jos niillä on kotona palveluksessaan koira. Olemme Eskon kanssa aina erittäin otettuja, kun tällaiset ovat jättäneet typerät piskinsä kotiinsa yksin vinkumaan ja tulleet lellittelemään pelkästään meitä. Koiran tuoksu on jotenkin kumman kiehtova. Silloin on ihan pakko merkitä puskemalla näiden koiraihmisten kintut, kädet ja posket meille kuuluviksi.

Ja sitten on vielä ne kaikista parhaat: Ihmiskissat. Niitä on meille siunaantunut kaksin kappalein. Ykkönen on tietysti Mami – se ihana tyttö. Ja toinen on sen sisko, Kisutäti, joka tosin asuu Saksassa. Kaikesta näkee, miten oivallinen ihmiskissa sekin on. Käsivarret on kauttaaltaan arvilla edeltäjämme toimesta. Kyllä meidän Kisuenotkin on hyvää vauhtia harjoittelemassa ihmiskissoiksi, mutta miesihmisille tämä ammatti vain on vähän haastavampaa hommaa.

Ihmiskissoiksi pyrkiville on tiettyjä vaatimuksia. Ensinnäkin olemuksen pitää olla riittävän rento. Joskus jopa vetelysmäinen. Mami ja Kisutäti osaa tämän taidon ihan mahtavan hyvin. Ne lojuu ihanasti pitkin pituuttaan sohvalla, tekemässä sitä, mikä on kisun elämässä kaikkein tärkeintä: siis ei mitään. Ja silloin minulle ja Eskolle on taatusti paikka varattuna masun päällä.  Siinä sitten voidaan yhdessä rentoutua tunti tolkulla raskaiden, pitkien päiväunien jälkeen.

Kisupapan masulle kyllä mahtuu!

Toinen ehdoton ominaisuus on hyvä venyttelytaito. Mami on urheilija ja niiden pitää venytellä joka päivä. Aina en tosin ihan erota, mikä on urheiluvenytystä ja mikä on muuta vetkuttelua. Mutta molemmat sopii minulle yhtä hyvin. Kun mami rentoutuu olohuoneen lattialla mitä kummallisimmissa asennoissa, mikä menen tietysti mukaan auttamaan ja näyttämään mallia kisuvenyttelystä. Siinä me pötköttelemme vierekkäin tovin jos toisenkin. Joskus saatan jopa kierähtää selän kautta toiselle kyljelleni, jos sille päälle satun. Kun Kisumummo taas venyttelee, Esko menee mielellään vaikka takaliston päälle painoksi. Näin saadaan yhteisvoimin kunnon syvävenyttely aikaiseksi.

Tässä venyttelen Mamin kanssa

Minä olen muuten yrittänyt nyt olla aika hissun kissun. Eskoa on kiidätetty jo kahdesti sairaalaan tiputukseen. Hän todella inhoaa lääkkeiden syömistä. Masu tulee kuulemma niistä kipeäksi eikä ruoka maistu. Kuvittele! Eskolle ei maistu ruoka. Osa on tietysti vain teatteria. Kyllä olen nähnyt, miten yöllä salaa käy ruokakupilla. Haluaa vain enemmän huomiota, luulen minä.

No, enivei. Alkuviikosta, kun Kisumummo taas tunki väkisin kammottavan kokoista tablettia Eskon suuhun, hän oksensi ja heittäytyi suorilta jaloiltaan kyljelleen. Jäi sen jälkeen siihen makaamaan ja leikkimään kuollutta. Siitä taas lähdettiin pillit vinkuen. Esko tuli illalla vähän paremmalla tuulella takaisin, kun lääkäri oli luvannut, että pillerit saa heittää nurkkaan (siis nyt tarkoitan sitä, että niitä ei tarvitse käydä sieltä enää Eskon sylkemisen jäljiltä hakemassa ja yrittää sulloa uudelleen suuhun) ja Eskon pitää nyt ruveta syömään oikein kunnolla. Ja senhän hän osaa! Mitä nyt pari päivää leikki kuningasta niin, että Kisumummo ja Mami kävivät syöttämässä häntä pikkulusikalla makuusalissa. Esko on niin kesy, että syö jo kädestä. Haha! Lääkärissä Esko oli söpöstellyt niin, että ne eivät meinanneet päästää häntä kotiin. Lellikki! Pakko tunnustaa, että on ihan mukavaa, kun koko kisuperheemme on taas koolla.

Esko on entisellään. Ruokaa löytyy jo omatoimisesti.

Ja sitten voi käydä masun viereen pötköttämään.

Peittoleikkiä

Paras tapa aloittaa päivä on leikkiä kisumummon ja –papan sängyllä. Oven takana odotamme kärsivällisesti, milloin ne herää ja nousee ylös.  Ihmisihmisillä (mami on tosin poikkeus) on tapana peitellä vuode nukkumisen jälkeen vähän samaan tapaan kuin minä ja Esko wc-tuotoksemme. Siihen sängylle vain viltti päälle ja vähän tasoittelua, niin ei unen tuoksut tunnu enää missään. Ja silloin on meidän hetkemme.

Kevyt hypähdys sängyn päälle ja pian alkaa jokin rapista viltin alla. Siellä sun täällä kulkee ihan kuin pieniä hiiriä ja niiden peräänhän me syöksymme raivoisasti, pompimme päällä ja yritämme saada kiinni. Peiton läpi se ei vain aina ihan onnistu. Kun meitä alkaa väsyttää, heittäydymme kyljellemme levähtelemään ja saamme aimo silitykset palkaksi, vaikka hiiret jäivätkin taas vapaalle jalalle. Meitä kehutaan pupuiksi ja pennuiksi ja ties miksi ja se ihana kissalässytys kuulostaa musiikilta korvissamme.

Kumpi on kumpi?







Kun muutimme pentuina tähän taloon, mami oli vielä aika nuori. Olimme herättyämme juuri leikkineet oivalliset peittoleikit. Sitten kisumummo oli lähtenyt mamin kanssa kaupungille ja ääneen nauraen muistellut mamille (sille ihanalle tytölle):

”Väinö se haluaa aina aamulla olla sinun kanssasi peittoleikkiä.”

Sen jälkeen ne eivät enää julkisella paikalla kehuskelleet tällä asialla. Olivat saaneet sen verran kummastuneita katseita ja joku ohikulkija oli ollut aikeissa soittaa lastensuojeluun. Mikähän sekin on? Kisusuojelun minä kyllä ymmärrän. Siellä saa taatusti silityspalvelua ja herkkupaloja. Purrrr!  

Ps. Mami lääkitsi tänään Eskon. Ensi kerralla paksumpi paita päälle!

Pahan päivän varalle

Juuri kun kerroin sinulle Eskon lievästä paino-ongelmasta ja siitä… hmm… struviittivaivasta, hän sairastui. Hiekkalaatikosta oli löytynyt jotain sellaista, mitä siellä ei saisi olla, ja ihmisihmiset olivat sitä mieltä, että struviittihankaluus oli uusiutunut. Lääkäriin siis.

Jostain syystä kisumummo kantoi esille meidän molempien kantokopat. Eskolla on sen verran hitaat hoksottimet, että hän meni makoilemaan heti omaansa. Siellä on sisällä aika ihana valkoinen karvapehmuste, joka kieltämättä tuntuu mukavalta masun alla. Koska Esko oli sairas, enkä minä, kiersin kopat kaukaa. Enhän ollut lähdössä minnekään. Minulle on luvattu, että saan olla kolme vuotta kotona. Ja nyt on vasta mennyt kaksi ja puoli. Kisumummo toi minun koppaani vielä salongin puolelle, mutta sen verran järkeä päässäni on, etten mennyt lähellekään.

Sen vielä ymmärrän, että Eskoa viedään pii-paa lääkäriin, mutta en sitä, että minut kaapattiin pahaa aavistamatta siinä samalla mukaan.  Tungettiin väkisin koppaan ja sitten tuli lähtö. Se oli kauheaa! Esko huusi koko matkan takapenkillä, mutta minä päätin tekeytyä näkymättömäksi, enkä päästänyt pihaustakaan kurkustani. Ajattelin, että jos olen ihan hiljaa, minut ehkä unohdetaan.

Yleensä kisulääkärissä on ihan mukavaa, koska aina otetaan Esko-Pesko ensin ja häntä ihastellaan kovasti. Ja kun tulee minun vuoroni kömpiä kopasta ulos, kisulääkäri haukkoo henkeä, miten minä olen vielä kauniimpi. Miau! Mutta nyt oli tosi kyseessä ja olin lievästi sanoen stressaantunut itseni ja hieman myös Eskon puolesta.

Minulle päätettiin antaa rokotus ja kotiin matolääkettä. Tablettejahan minä en syö. Yök! Oletko koskaan yrittänyt antaa kisulle lääkettä? Ohjeet kaikille kissoille löytyy osoitteesta:

http://www.kumikana.org/huumori/laakitseminen.php

Olen tunnollisesti noudattanut tätä periaatetta ja siksi matolääke annetaan minulle nykyään salvana niskanahkaan. Se on paljon miellyttävämpää eikä kuluta energiaa läheskään samalla tavalla kuin tabletit.

Jostain kummasta syystä kisulääkäri päätti tarkastaa hampaani ja totesikin siellä pientä ientulehdusta. Tästä en pitänyt. Minussako olisi jotain vikaa!? Siispä purin lääkäriä nasevasti käsivarteen. Olin salamannopea. Olisitpa nähnyt lääkärin ja kisupapan ilmeet, kun hetkessä muuntauduin takaisin pehmeäksi nalleksi. Haha. Siitä saitte. Lääkäri totesi myös, että olen sen mielestä hieman ylipainoinen. Se ei voi pitää paikkaansa. Minähän olen täydellinen joka kohdasta. Olen vain vähän isoluinen.

Mutta Eskon tuomio oli ankarampi. Nyt laihdutuskuurille ja vähän äkkiä. Kun kuppiin ilmestyy ruokaa, Esko ryntää juoksujalkaa ja syödä rouskuttaa, minkä ehtii. Minä yritän sanoa, että pitää jättää vähän pahan päivän varalle. Nyt hän on ottanut hieman neuvoista vaarin. Eskolla paha päivä vaan tulee vähän nopeammin kuin muilla. Noin puolen tunnin päästä.

Esko saa lääkettä nyt 1½ tablettia kaksi kertaa päivässä. Näkisitpä mikä show siitä tulee. Tämä on kisumummon tehtävänä. Ensimmäisellä kerralla oli kisueno kylässä ja se onnistui kahdestaan kohtalaisesti. Esko ei ole vielä yhtä taitava välttelemään pillereitä kuin minä. Nyt kisumummo ottaa avukseen viltin ja kosolti kärsivällisyyttä. Alussa ei mennyt niin kovin hyvin. Esko nieleskeli kaikki tabletit vähän kuin vahingossa. Eilen illalla hän vihdoin onnistui sylkäisemään puolikkaan tabletin karvamaton uumeniin eikä sitä sieltä enää löytynyt. Yleensä veljeni tekee sen tyhmyyden, että jemmaa pilleriä poskessaan, tunnin kaksi, mutta sen jälkeen sylkee sen lattialle ja alkaa peittää jätöksiään. Tähän raapimiseen palvelusväki sitten havahtuu ja kaikki alkaa alusta. Jostain syystä kisumummo päätti leikata Eskon kynnet tänään keskellä viikkoa, vaikka meillä on manikyyri vasta sunnuntaina. Löysin keittiöstä myös käytettyjä laastaripaketteja. Hmmm...??

Tästä linkistä löytyy kissa ottamassa lääkettä. Todennäköisesti huumattu. Vai olisikohan se jokin lelurobotti?

https://www.youtube.com/watch?v=aWlpsTh6ddk

Ja näin se oikeasti menee.

Eskolla on myös silmätulehdus. Minäkin aloin myötätunnosta vuodattaa kyyneleitä ja nyt tiputetaan kauniisiin oransseihin silmiini lääkettä kolmesti päivässä. Se ei minua haittaa. Saanpahan taas vähän enemmän huomiota. Miau!