Ihminen lemmikkinä

Helsingin Sanomat julkeasti julkaisi tänään artikkelin ”Kissa lemmikiksi 10 000 vuotta sitten.”

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005262016.html

Ajatelkaa! Heitä on käytetty yököttävien hiirien ja rottien pyydystämiseen. Siis orjina. Ja siitä olisi sitten kesytetty kotieläimeksi. Moskaa, sanon minä. Ehkä ammoisina aikoina typerät esi-isämme tekivätkin näin, mutta onneksi sitten saimme kuntoon kissojen vapautusrintaman ja siitä lähtien ihminen on ollut kisun kotieläin. Ja orjantapainen palvelija myöskin.

Meillä ihmisihmiset ovat oppineet tavoille aika hyvin. Ruokaa tulee säännöllisesti (ehkä hieman liian vähän kerralla tosin), toilettitilamme siivotaan päivittäin, Eskon kanssa käydään kävelyllä pihamaalla ja kadullakin, kun hän haluaa, lämpimiä vilttejä levitellään sinne sun tänne ja talvisin takkaan laitetaan elähdyttävä tuli ilakoimaan ja silitystä ja syliä saa melkein aina, kun sille ilmenee tarvetta.

Vielä on hiukan hiomista: emme ole saaneet niitä vieroittumaan hampaiden harjauksesta emmekä kynsien leikkaamisesta. Makuuhuoneen ovikaan ei aina aukea, vaikka kuinka koputtelemme sen takana. Mutta kaikki aikanaan. Hyvin ovat oppivaisia ne.

Iloista juhannusta sinullekin! Vietämme sen suloisesti sisätiloissa, tee sinäkin niin!

Anteeksi, kuinka monesti on toistettava, että
aamiainen tarjoillaan klo 7 eikä 7:30!

Urheat urheilijat

Ihana atleetti on!

Juokse juokse, Mami!
Älä päästä 2 tunnin jänistä pälkähästä.

Nyt meillä on oikea urheiluviikonloppu! Mami kävi nimittäin pinkomassa puolimaratonin. Totta se on! Hurjasti loikki siellä muiden seassa. Seurasi kuulemma 2 tunnin jänistä. Onneksi ei kisua. Pelottavaa olisi ollut sellaisessa väenpaljoudessa. Kamalaa kuulemma oli Mamistakin. Niin kamalaa, että päätti mennä ensi vuonna uudelleen. Ihmisihmisten logiikka on kummallista.

Martta, pitää pelata reilusti ja antaa Eskon voittaa.

Martta-pentu käväisi taas meillä. Vaikka ei sitä enää pennuksi uskoisi. On jo Eskon kokoinen. Niistä tuli hyvä jalkapallojoukkue. Minä yritin olla hyökkääjä, mutta jostain syystä minut suljettiin ruokasaliin pelin ajaksi. Pääsin pois vasta, kun Martta lähti. Ja hyvä että lähti. Sen verran touhukas koira oli se. Mutta nyt en tiedä, miten pelissä kävi. Ehkä tuli tasapeli.

Eskokin käy lenkillä joka päivä. Juosta kipaisee tien toiselle puolelle. Ei tietenkään suorinta reittiä. Mikäs sellainen lenkki muka olisi. Välillä pysähtelee keskelle autotietä ja välillä sinkoilee pitkin pusikoita matalana kuin kampela. Ja takaisin tulee tarkasti samoja jälkiä pitkin, ettei eksyttäisi Kisumummoa, joka raahautuu mukana naru kädessään. Se ei kyllä haluaisi mennä yhtään pusikoihin. Mutta jos narusta kiskoo,  kuka tahansa kisu laittaa jarrut päälle. Siinä sitten keskustellaan kissalässytyksellä, että minne suuntaan lähdetään. Keskustellaan tovi jos toinenkin. Kisumummon argumentit ovat tosin aika itsekkäitä: ”Puuro odottaa lautasella” (eiväthän kisut syö puuroa) tai "Täällä on kylmä" (Esko-Peskolla on aika paksu turkki) tai ”Tule, tule omalle pihalle” (se on niin nähty!).

Mennäkö vai eikö mennä?
Siinä vasta pulma.

Puolimatkan seisahduspaikka.

Raskaan lenkin jälkeen on hyvä palautua.

Yleensä rakas veljeni lenkkeilyyn kyllästyttyään säntää täyttä vauhtia pihalle kuin ohjus. On hauska katsella ikkunasta, kun Kisumummo yrittää pysyä perässä. Haha!

Yhtenä päivänä satoi vettä kaatamalla. Esko halusi väenväkisin ulos, vaikka Kisumummo tolkutti, että ei tinne voi mennä, tiellä tataa vettä. Eskolle oli pakko antaa periksi. Piti pukea valjaat päälle ja avata ovi. Kun hän huomasi, mikä vesisade siellä oli, säntäsi suoraa päätä takaisin eteiseen ja alkoi loukkantuneen nuolla kastuneita turkiksiaan. Eivätkö ihmisihmiset koskaan opi, että kissat eivät ulkoile sateella?

Ulkoile sinäkin. Siellä on kaunista ja lämmintä. Minäkin kävin kerran rappusilla. Se oli siinä.

Saksan Minions on saanut uuden pyörän.
Aja varovasti!

Kukkaloistoamme.

Eläinystävämme

Lyhyet on vuodenajat meillä nykyään. Talvet, keväät ja kesät viuhuvat ohitse niin vinhaa vauhtia, etten perässä meinaa pysyä. Nyt on vaikea sanoa, mikä vuodenaika mahtaa olla meneillään. Ehkä kevät, ehkä…

Kesäkuuko?

Eskolla on taas uusi ystävä. Tai siis se luulee olevansa Eskon hyväkin ystävä, mutta järkevänä kisuna Esko-Pesko on himpun verran varautunut moisesta innokkuudesta. Ehkä sitten, kun Martta on ikääntynyt ja rauhoittunut, tulemme paremmin toimeen.

Söpö on, eikö totta!

Sosiaalisten taitojen mestarinäyte.

Eskolla on nyt muuta puuhaa.
Ruohoa on vielä näin paljon syömättä.

Vähemmästäkin alkaa väsyttää.

Mami on antanut Napsu-serkulle
rutkasti Kanaherkkua.

Suvaitsevina henkilöinä sallimme kaikkien elukoiden tulla tykömme. Etenkin kärpästen.

Ei. Tässä ei ole kärpäsiä,
vaan hanhiperhe päiväkävelyllä.