Miau!

Maukuminen on mielestäni yliarvostettua. Kun olin pentu, en naukunut ollenkaan. Ainoat äänet, joita päästin, olivat vieno kuorsaus, kun nukuin kisumummon aamutohvelissa tai syvältä rintaontelostani kummunnut murina, kun vahdin mustaa narunpätkää, ettei Esko olisi ottanut sitä. Silloin ihmettelin kovasti, miksi ihmisihmiset nauroivat, vaikka olin niin pelottava, että jouduin joskus menemään itseänikin piiloon. Komeroon tietysti.

Veljeni Esko maukuu rahvaanomaisesti etenkin silloin, kun  hänen vatsalaukkunsa huutaa tyhjyyttään – ja sitä tapahtuu todella usein, tai kun hän haluaa mennä ulos. Sekin on alvariinsa veljeni päiväohjelmassa. Eskon ääntely on todellakin voimakasta ja vaativaa. Minä en alentuisi moiseen. Ennen vanhaan Kisumummo oli huolissaan, kun sen mielestä en osannut maukua kissamaisesti. Päästelin mukamas liian kimeitä tai kähiseviä äännähdyksiä kunnon naukumisen sijasta.

Tietenkin hän on täysin väärässä. Pentuna näin televisiosta pätkän Aristokatit-elokuvasta. Voin suositella tuota laatufilmiä kaikille kisuystäville. Maukuminen siinä kuulosti aivan ranskalta. Ja sitä aloin harjoitella. Syvät kurkkuäänet ja ranskalaisen ärrän sorahdukset sujuvat jo vaivattomasti. Pehmeät suhahdukset ja sihinät pulupörinän lomassa ovat musiikkia kenen tahansa korville.

Kisutätini ja hänen lapsensa asuvat Saksassa. Heiltä olen myös oppinut saksalaisen ärrän. Pehmeitä korahduksia. Ne kuulostavat paljon sivistyneemmiltä kuin perisuomalaiseksi alentuneen Eskon kovaääniset, korvia raastavat, maukumiset.

Nyt täytyy vain herkistää ihmisihmisten korvat näille sulosoinnuille. Kisumummollani on kuulokojeet, koska puhealueelta on kuulo alentunut. Enemmän olen huolissani, että maukumisalueelta kuulo on alentunut niin, että vaikka kuinka pyydän kellarin oven takaa: ”Päästäkää sisään, sil vu plee.”, ovi ei aukea. Pitkän, pitkän ajan päästä, vasta kun joudun kököttämään takajalat ristissä pyykkikorin päällä odottamassa pääsyä kisuvessaan, joku saattaa havahtua, että missä minä olen, ja ovi aukeaa. Silloin en viitsi edes kiittää. Nostan vain upean nokkani yläilmoja kohti ja astelen arvokkaasti portaat ylös toalettiini.

Muutoin meistä pidetään kyllä hyvää huolta. Kampaamista saisi tosin olla vähän enemmän. Frisöörissä istuminen on niin kovin rentouttavaa. Manikyyri meillä on joka toinen sunnuntai. Kun Esko näkee sakset, hän juoksee oitis ruokasalin sohvan alle piiloon. Vaikka se on ihan turhaa. Joko hänet kiskotaan sieltä väkivalloin esiin ja leikataan kynnet joka tapauksessa tai hän unohtaa, miksi olikaan mennyt piileskelemään ja tulee ulos. Lopputulos on sama, kynnet poikki niks ja naks!

Tässä videossa Esko on suuhygienistillä. Se ei välttämättä näy puhelimesta, mutta tietokoneelta kylläkin.

Hampaiden pesusta emme kumpikaan sen kummemmin pidä. Kesällä tohtorimme sanoi, että minulla on ientulehduksen alkua. Siitäkös koko ihmisperheemme riemastui ja Mami putsaa meidän hampaat joka päivä. Luit ihan oikein: joka ikinen päivä! Kun Esko näkee hammasharjan, hän liukenee yleensä yläkertaan Kisumummon ja –papan vuoteen alle. Kun siellä kököttää ihan keskellä, kukaan ei yletä ottaa pois. Mutta uteliaana henkilönä Eskon on yleensä ihan pakko tulla tarkistamaan, olisiko suuhygienisti jo häipynyt ja ruokaa ilmestynyt kuppiin. Koskaan ei ole. Ruokaa saadaan vasta, kun hampaat on harjattu. Raskasta on kisuhenkilön elämä joskus. Miau!

Syyskiireitä

Kisujen hampaiden pesusta voit lukea faktaa täältä: https://www.yhteishyva.fi/viihde-ja-vapaa-aika/lemmikit/kissan-ja-koiran-hampaiden-hoito/0218010-81949

Ihana kaamos!

Wau! Nyt on ihanan pehmeän pimeää kaiket päivät. Joskus saattaa aurinko hieman pilkahdella, mutta siinä kohdassa voi aina mennä komeroon.

Ihmisihmiset ovat olleet aika tuohduksissaan, kun eilen ei tullut sanomalehteä eikä verkkolehden tilaaminenkaan ihan heti onnistunut. Minustakin tämä on sangen ikävää. Mieluimmin luen ihan paperilehteä, kun tietokoneen näytön päälle on vaikea asettautua mukavasti. Pentuna luin lehdet kannesta kanteen ja läpikin, mutta enää en viitsi niin vaivautua, kun tietoa on päässäni jo riittämiin.

Helsingin Sanomien viikon eläin on kummituseläin, sanoo Kisumummo.  

http://www.hs.fi/tiede/a1447911901021

Sympatiseeraan kummituseläintä kovasti. Mielestäni hän on oikein kauniisti kuvattuna tuossa artikkelissa. Kisumummon mielestä minä muistutan kovasti tuota pikku söpöläistä. Sen mielestä artikkelissa voisi korvata sanan ”kummituseläin” sanalla ”Väinö”, vähän tähän tapaan:

”Väinöä ei kaamos masenna. Pieni Väinö tuntee ehkä sympatiaa meitä, kaukaisia serkkujaan kohtaan, jotka kärsivät kaamosmasennuksesta. Hän tarraa puunoksaan kuin ihminen aamulla lämpimään peittoon ja haluaisi vain olla yksin pimeässä.” 

Tämä pitää todellakin paikkansa. Hakeudun usein kiipeilypuuhuni rentotumaan tai sitten komeron kätköihin. Se on ihan parasta talviajanvietettä.

Aika söpö!

“Veikeä Väinö (hauskasti sanottu) tunnetaan hänen valtavista silmistään, jotka ovat isommat ja painavammat kuin Väinön aivot (no jaa, pienissäkin aivoissa voi asua suuria viisauksia). Väinö ei pysty liikuttamaan silmiään, mutta hänen päänsä kääntyy 180 astetta, joten Väinö pystyy vaivatta tarkkailemaan ympäristöään.” 

Minä olen oikein harjoitellut silmien mollottamista auki. Ja se onnistuu tosi hyvin.

"Päivisin Väinö lepää oksalla (vähän toistoa, mutta näin se todellakin on), ja öisin hän saalistaa hyönteisiä ja pieneläimiä. Laiskalta vaikuttava Väinö pystyy nappaamaan jopa lepakon lennosta sille päälle sattuessaan." 

Olen todellakin supernopea. Kiihdyn ihan nollasta sataan sekunnissa, jos pitää napata jotain kiinni.

"Väinö lirkuttelee toisille ultraäänellä."

 Olen jo aikaisemmin kertonut sinulle pulukehräyksestä. Tämä on juuri sitä.

Yksi parhaista mökötyspaikoista.

"Tämä pieni Väinö on kovin suomalainen. Hän on ujo, yksinäinen ja tekee kaikkensa välttääkseen kontaktia." 

No jaa, tässä ehkä eroan hieman kummituseläimestä riippuen siitä, kenen kanssa kontaktoin. Esko-Peskon kanssa on jokaöiset vapaapainit ja katson kyllä kiinteästi silmiin niitä, keitä rakastan – siis Mamia, sitä ihanaa tyttöä.

"Neljän seinän sisällä Väinö ajautuu jopa itsemurhaan: hän ahdistuu vankeudessa ja voi alkaa hakata päätään esineisiin."

No, ei se kyllä ole mitään ahdistusta. Pääni vain sattuu olemaan aika iso, enkä aina ihan täysin hallitse sen mittasuhteita.

"Lemmikiksi Väinö ei siis todellakaan sovellu, vaikka kovin söpö ihmisen silmään onkin."

Söpö olen todellakin! Enkä tietenkään mikään lemmikki. Haluaisin kylläkin oman pikku lemmikin. Vaikkapa marsun. Tai pienen koiran. Niillä olisi hupaisaa leikkiä.

Mitäs me bongarit

Pari-bongausta.

Meillä on Eskon kanssa todella kehittävä harrastus. Me bongataan kaikenlaista. Esimerkiksi pikkulintuja ja oravia. Kotona on ikkunoita joka suuntaan, siksi se on tosi helppoa. Minähän en ulos mene, muuta kuin pakosta. Esko kyllä bongailee pihallakin. Ja sisällä se bongaa usein ruokaa. Vai voikohan sitä bongata…?

Tämä on kyllä enemmän stalkkausta.

Bongausta on monenmoista. Herra Wikipedia tietää kaiken. Hän sanoo seuraavaa https://fi.wikipedia.org/wiki/Bongaus : On olemassa lintu-, kala- (NAM!), juna-, rekisterinumero-, lentokone-, bussi-, seteli- (WHAT?), pilvi- ja myrskybongausta. Eli kyllä, kaikenlaista voi bongata, vaikkapa ruokakupposta.

Tuo setelibongaus kuulostaa kummalliselta. Rahaa löytyy Kisumummon lompakosta silloin tällöin ja voin hetken niitä tuijotellakin, mutta tylsää se on. Alkaa heti haukotuttaa ja on pakko kierähtää selälleen.

Siitä voi helposti jatkaa pilvibongaukseen, jos satun köllöttämään ikkunalaudalla. Jos taasen olen lattialla, voin ottaa käyttöön vilkkaan mielikuvitukseni, kun aina en jaksa kömpiä ikkunan ääreen. Myrskybongaus on ihan poissa laskuista. Kuka nyt haluaisi mennä ulos rumalla ilmalla, tai kauniilla?! En ainakaan minä. Televisiosta näkee erilaisia maisemia ihan tarpeeksi.

Orava- ja lintubongaus on ihan parasta. Herra Internet tietää oravista, että niillä on pitkä ja tuuhea häntä 

http://oppiminen.yle.fi/nisakkaat-muita-selkarankaisia/jyrsijat/orava-viihtyy-kaupunkiluonnossa

Siis mitä?! Minulla on pitkä tai ainakin tuuhea häntä. Mutta orava en tosiaankaan ole! 

Orava on myös erittäin taitava kiipeilijä. Me Brittikissat emme kuulemma kiipeile. Hah! Se ei kyllä pidä paikkaansa. Minä olen kiipeillyt aina. Kisupappa on sitä varten hankkinut meille oman kiipeilypuunkin. Ihmisihmiset vain laittavat siihen toisinaan vaatteitaan haitaksi. Joskus, kun oikein ramaisee, olen ottanut pienet torkutkin tuossa oivallisessa telineessä. Valitettavasti olen sieltä muutaman kerran kopsahtanut alaskin. Mutta se on pientä se.

Lintubongaus sopii kuulemma aloittelijoillekin. Ja pitäisi muka hankkia kiikarit.

http://yle.fi/uutiset/lintubongaus_sopii_aloittelijallekin_kiikarit_on_hyva_hankkia_jos_ei_halua_tihruttaa/7882274

En tarvitse niitä, koska ihanat, pyöreät kurpitsasilmäni eivät tihrusta koskaan. Mutta kertaan vielä: En ole orava!

Kaunista, eikö totta!

Synttäri-iloa

Näistä tulee hienot koristelut.

Meillä oli tosi nastat kutsut. Eskon kanssa valmisteltiin niitä huolella. Autettiin Mamia puhaltamaan ilmapalloja ja laittelemaa serpentiinejä. Esko tosin repi niitä malttamattomana jo ennen juhlia alas, mutta suotakoon se hänelle. Olihan nämä Eskonkin juhlat. Me molemmat siis täytimme kokonaiset 6 vuotta. Olemme näes kaksoset. Tai itse asiassa kuutoset, mutta muut veljet ja siskot asuvat muualla.

Esko venyttelee kielletyllä alueella.

Meille tuli vieraita läheltä ja kaukaa. Ja aika paljon. Valitettavasti kaikki halukkaat eivät päässeet, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Kaikkiaan ihmisihmisiä oli paikalla 13. Siitä vähän pahoitimme mielemme, että Cindy-koira ei päässyt tulemaan. Hänen emäntänsä ei siis vain jaksanut ottaa Cindya mukaan. Mikä selitys se on olevinaan?! Toivottavasti eivät kerro Cindylle, miten rattoisaa meillä oli, ettei tule paha mieli.

Vaikka Kisumummo oli kovasti kieltänyt, saimme kuitenkin tosi hauskoja lahjoja. Värikkäitä hiiriä, millä on sulkia hännässä, kiliseviä palloja ja muita kiilteleviä leluja. Glitter on nyt pop kisupiireissä. Kisumummo itse osti meille superkissanminttuhiiret. Menin siitä ihan kertakaikkiaan tainnoksiin. Pää on vieläkin vähän sekaisin. Esko on ihan streitti. Ei käytä päihteitä lainkaan. Mutta ei kissanminttu ole dopausta, ei ainakaan minun mielestäni.

Chili-suklaakakku on kuulemma superhyvää

Mami oli leiponut pari tosi kivan näköistä kakkua. Toisessa on Eskon ja minun siluetit ja toisessa minun kauniit kasvoni. Osa vieraista kyllä väitti sitä Mursu-kakuksi, mutta meidän mielestä se oli hieno. Kortteja saimme kanssa kosolti. Ja kaikki ihanilla kisun kuvin varusteltuja. Kiitos kiitos kaikille! Kaikki vieraat saivat yllätyspussit, mutta onginta unohtui. Minä kun niin pidän kalaruuasta. Nam! Mutta ehkä jouluna sitten.

Esko oli taas kaiken keskipiste. Hyöri ja pyöri väsymättä vieraidemme jaloissa. Minä yritin mennä välillä pötkylään tai kaapin alle piiloon, kun sellainen kansanpaljous alkoi jo väsyttää. Kasvattaja-mami yritti silti silitellä minua, mutta ärähdin niin äkäisesti, että sekin uskoi, että väsynyttä Väinöä on turha yrittää houkutella minnekään. Paitsi jos houkuttelija on Mami – se ihana tyttö. Siihen en väsy koskaan.

Kisumummo on sitä mieltä, että minulla on jokin käytöshäiriö. Ja kyllä joillakin kisuilla sellaista saattaa ollakin, kertoo Hesy. http://www.hesy.fi/kissan-stressiin-on-monta-laaketta/

Autan yllätyspussien tekemisessä.

Minä olen sitä mieltä, että Kisumummolla on itsellään käytöshäiriö, kun toisia haukkuu. Menisi itseensä! Miau!

Tosiystävyydestä

Kuten olen jo aikaisemmin kertonut, koirille haisevissa ihmisihmisissä on jotain kumman kiehtovaa. Jos sellainen sattuu ovesta pöllähtämään sisälle, minä ja Esko olemme aika haltioissamme. Sen verran kuin kissa nyt voi ihmisestä haltioitua. Eräs Kisumummon ihmisystävä on Eskon mielestä ihan ykköstyyppi. Se istuu aina ruokasalin soffassa ja Esko siinä pyörii ja hyörii ympärillä. Paitsi eilen.

Se oli nimittäin tuonut minikokoisen tyypin mukanaan. Eikä veljeni pitänyt siitä lainkaan. Se nukenkokoinen huusi niin, että korvia särki ja vaati kaikkien huomiota koko ajan. Kisumummo piti sitä sylissä aika paljon, mutta ei Esko siitä niin välitä. Kyllä me tiedämme, että nuo Minionsit häipyvät ennen pitkää ja Kisumummo omistautuu sen jälkeen ihan vain meille. Mutta miten voi pettää kiintymyksemme niin, että ilman mitään ennakkovaroitusta tuo sellaisen mukanaan! Anteeksiantamatonta! Olisi tuonut edes pienen koiran, millä olisimme voineet leikkiä. Esko yritti tosin varmistaa, että hänen tosiystävänsä (entinen siis) ottaisikin Eskon mukaansa ja heittäisi Minionsin jonnekin. Ja tämä tapahtui sulloutumalla sen pikkutyypin koppaan.

Mutta jätetään tuo ikävä vierailuepisodi nyt taakse ja keskitytään tähän päivään. Nimittäin isänpäivään. Meillä ei ole omasta isukista oikein mitään muistikuvaa. Ei olla ehkä koskaan varsinaisesti tavattu, jos ei jossain kisunäyttelyssä ohimennen. Siksi vietimmekin isänpäivää Kisupapan kanssa. Mami oli leiponut oikein kakun. Ja minä vähän avustin. Se on tosin harjoituskakku ensi viikolla pidettäviä syntymäpäiviämme varten. Kuten näet, siihen on yritetty kuvioida kisun häntää keltaisilla pikku palleroilla. Vielä pitää vähän petrata. 

Olemme ihan varmoja, että synttäreistämme tulee jymymenestys. Viime vuonna meillä oli toistakymmentä vierasta, mutta kun sana on kiirinyt, miten hauskaa meillä oli, nyt on tulossa vielä enemmän väkeä. Kovasti toivomme, että pikkuruinen Cindy-koira tulee, mutta se on vielä epävarmaa. Cindyn äiti on nimittäin vähän mustasukkainen, kun meillä koko perhe aina odottaa koiraa enemmän kuin ihmisihmisiä, jotka väistämättä tulevat Cindyn mukana. Huoh! Voisimme lahjoittaa Cindylle bussilipun ja kompassin, niin hän voisi tulla meille milloin haluaa.

Esko antoi Kisupapalle lahjaksi vielä kasvokisumassagen. Kisupappa oli siitä erityisen otettu!

Räsymollana

Hei taas! En voinut viime viikolla kirjoittaa sinulle mitään ollenkaan, koska Esko varasi Kisumummon tietokoneen vallan kokonaan. Kirjoitti salasanatkin uusiksi. Eivätkä ne olleet ihan lyhyitä. Noin 30 hännänmittaa pitkiä. Esko on aika kova tekemään konttoritöitä.

Esko konttorirotta

Mutta taas hyviä uutisia Tollosta. Karkureissulla katkennut hammas on nyt poistettu juurineen asianmukaisesti eläinlääkäri Hertassa  http://www.hertta.com. On muuten hyvä paikka. Kohtuuhintainen ja ystävällinen palvelu, sanoo hän. Siis Tollo.

Kun serkkupoika sai rauhoittavan pistoksen ennen operaatiota, muuttui hän ihan kuin räsynukeksi. Kisuroduissa tämä on Ragdoll, joka on Herra Internetin mukaan "saanut nimensä riepunukkemaisesta olemuksestaan. Kun ragdoll-kissan ottaa syliin, se rentoutuu ja tuntuu veltolta kuin räsynukke."
http://www.finragdolls.net/suomi/Ragrotu.html

Otetaan rennosti vaan

Tollo Räsymolla

En kyllä ymmärrä, mitä ihmeellistä tuossa on. Hah! Minä pystyn olemaan Ragdoll ilman lääkitystäkin, ihan Brittiläisenä. Näin vaan rennosti Mamin sylissä. Kun heittäytyy kunnolla lötköksi ja painavaksi, pääsee näet paljon nopeammin alas.