torstai 22. lokakuuta 2015

Tiikerielämää - Tollon haastattelu!

Et usko! Tollo tuli takaisin. Yli kaksi kuukautta ennätti vierähtää, ennen kuin serkkupoika antoi periksi ja jätti villin metsäelämän taakseen. Loukkuun napsahti hän. Kiitos kiitos kaikki kisuihmiset, kissa-aktiivit, loukuttajat. Erityiskiitos etsijäkoira Paavolle, joka väsymättä kertoi Tollon olinpaikan viikko toisensa jälkeen. Kiitos myös tuntemattomalle tunnistajakoiralle, joka ilmoitti, että juuri Tollo oli käynyt syömässä kisun ruuat kupista.

Mutta annetaan Tollon itse kertoa vaiherikkaasta syksystään:

”Mä siis halusin vaan kattoo vähän maisemii. Faija oli siivoomassa mun hyyskää. Täytyy myöntää, et se döfas aika lailla. Faija joutu avaa ikkunan, et se sais henkee. Ja se lauta oli tosi liukas. Tassut lipes ihan vahingossa. Vaikka kuinka yritin pyrkii takas himaa, ei onnistunu. Onneks katit yleensä tippuu jaloilleen, mut aika mäiskähdys se oli. Suoraa asfalttii. Se oli siis vähän niin kun benji-hyppy, mut ilman valjaita. Leuka kolahti tantereeseen ja yks hammas jäi siihen. Olo on niin ku legendaarisella Ville Peltosella. Hymy sellanen aika avoin. Ollaan Faijan kans nääs kateltu lätkää tv:stä.

Läksin siitä sit aika paniikissa ravaamaan minne nenä näytti. Ja aika pitkälle pääsin, ennen ku sydän alko hakkaa niin kovaa, et oli pakko pysähtyy. Onneks löysin hyviä lymypaikkoja. Lähellä oli kunnon lihapadat – siis roskikset täynnä ihan käyttökelposta safkaa. Niillä pysty elelemään pari viikkoa. Olin kyllä ku hakattu piski. Mahaa väänsi ja jalat oli yhtä hyytelöö.

Sit ku vähän tokenin, ulkoilmaelämä alko maistuu. Tuli ihan nuoruus mieleen. Mähän oon kotosin tuolta lahden takaa, Virosta. Elin siel vapaana ja villinä katukattina pari vuotta varjoisilla kujilla, ennen kun päädyin monien vaiheiden jälkeen kaltereiden taakse ja sieltä Suomeen ja Faijalle. Mut en mä silti mikää rikollinen oo. Enkä luvaton maahanmuuttaja. Mulla on passi ja kaikki. Mut se jäi siinä putoamishötäkässä Faijan laatikkoo, niin en olis kuitenkaa päässy enää rajan yli, vaik oisin halunnutki.

No, mut palataa tähän putoamisreissuu. Siel maisemis oli muitaki: oli myyrii, hiirii ja hämähäkkei. Niistä pikkuötököistä ei kyl pötsi juurikaa täyttyny. Hyvännäkösiä friiduja tuli kans pusikois vastaan, mut ne oli aika ärhäköitä. Sain pari kertaa pahasti kuonooni, kun yritin lähennellä liikaa. Ja daamit anto mulle vaan pitkät. Johtuisko siitä, et en enää oo kolli sanan varsinaises merkitykses. Miehuus jäi aikoinaa lekurin pöydälle. Muutamat matsit piti käydä muidenkin kans ihan lähikontaktissa, kun yritin puolustaa mun reviirii.

Sit alko tapahtuu. Kissanloukkuja viriteltii joka puolelle. Näin Faijankin kykkimässä metikössä pari kertaa, mut en ollu viel valmis antautuun. Halusin kokee nuoruuden viel kerran. Eikä luonnossa voi luottaa kehenkään. Ei edes omaan Faijaan. Vaik se on kyl ihan cool jäbä.

Sit sinne alko tulla yks koira, Paavo. Se kävi ainaski neljä kertaa nuuhkimassa mun aluetta. Seurasin sen touhuja sopivan matkan takaa. Mut en kyl tykänny, kun se tuli mun reviirille. Häippäsin aina vähin äänin vähä kauemmas ja palailin, ku tiesin, et reitti oli selvä.

Alko tulla jo aika holotna. Yöt oli vähä ankeet. Vilutti kyyhöttää puskissa. Nälkäki kaihersi. Ja silmiä kirvelsi, kun eihän kulkurikissa voi sillä tavalla relaa. Koko ajan piti pitää toista silmää auki, ettei mikää päässy yllättään.

Tiikeri häkissä
Sit yhtenä yönä sinne tuli joku tyyppi, joka kävi kattomassa sen loukkua ja huutelemassa jotain toista kattia. Se näytti ensin ihan jees–jäbältä. Ja esittelin sille herkkuhiiren, jonka olin just hurjan takaa-ajon jälkeen saanu kiinni. Mut sit se tyyppi alko lähestyy uhkaavana. Ei ollu muuta keinoo, ku jättää saalis siihen ja pinkoo pakoon. Muuta ruokaa en saanu ja päätin mennä yöllä tsiigaan, oisko hiiri vielä tallella. No, olihan se. Mut se tyyppi oli heittäny mun iltapalan loukun sisään. Oli niin nälkä, ettei ollu muuta vaihtoehtoo, ku yrittää kurkottaa se sieltä. Mut loukku napsahti kiinni ja sinne jäin. Yritin kyl matkia vähän leijonaa, mut ei se tyyppi välittäny, vaan heivas mut Viikin löytöeläintaloo. Siel luettii niskasta mun sirun tiedot ja soitettii Faijalle.

Lääkärissä
Eikä menny ku hetki, kun Faija ja Kisumummo kaars limusiinilla renkaat ulvoen pihaan. Oli se kyl tavallaa helpotus päästä oman pehmeen tyynyn päälle nukkumaa. Sieltä meitsi köörättii tietysti lääkärii. Punkki löyty niskasta ja ens viikolla mennää hammaslekurii. Muuten oon kuulemma priimakatti. Se vähän yökötti, kun mitattii peräluukusta kuumetta.

On ihan fiksuu olla nyt kotona. Faija kantaa ruokaa eteen, eikä tartte enää itte metsästää. Annoin sen nukkuu yön mun vieressä, kun kyl mä aika paljon diggaan sitä. Siinä sit kehrättii kylki kyljes. Musta tuntuu, et mun reissut on nyt tehty. Himas on ihan siistii olla.

Faija tossa naulaa just ikkunaa umpee. Ettei kuulemma kukaa enää saa sitä auki. Mun mielestä se on vähän hätävarjelun liiotteluu. Faija horisee, et ilman nettii se ei olis ikinä saanu mua kiinni. Mun mielestä tietokoneet on yliarvostettuja. Onhan niissäki hiiret, mut kyl mut nyt sai nalkkii ihan luomuhiiri. PURRR-RRR.”

Väinö täällä taas! Jos löydät eksyneen kisun, vie se viipymättä lähimpään löytöeläintaloon http://www.loytoelaintalo.fi . Sitten on vielä Karkurit-sivusto http://www.karkurit.fi , minne voit laittaa ilmoituksen kadonneesta kissasta. Kissanloukkuja saat esimerkiksi Hesystä http://www.hesy.fi . Sitten on vielä olemassa kuulemma sellaisia kisunruokakuppeja, mihin jää karvaa, jos kisu käy siitä syömässä. Ja tunnistajakoira voi sitten tunnistaa, onko se oma katti vai joku muu. Työläiskoirat! Ha! 

Kannetaan me kisut huolta toisistamme! Miau.



perjantai 16. lokakuuta 2015

Kärpäsiä jahtaamassa

Hei taas! Jos kävit katsomassa Instagramistani, huomasit varmaan, että Kisumummolla oli synttärit. Me juhlittiin Eskon kanssa aika hillitysti. Pikkuisen temmellettiin vain yläkerran rappusissa peräkanaa. Aina en ole ihan selvillä, kumpi on rosvo ja kumpi poliisi, mutta pääasia, että vauhtia ainakin riittää.

Tylsän näköinen sisustus.

Päältä ihan jees.


Kisumummo sai ihmisihmisiltä lahjaksi uuden matkalaukun ja oli heti lähdössä se kainalossa reissuun. Yritettiin taas auttaa pakkaamisessa parhaan taitomme mukaan, mutta jos totta puhutaan, pidämme enemmän niistä vanhoista kapsäkeistä. Meitä voisi kutsua siis Rimowa-pojiksi. Hih.

Eskon kanssa päätettiin antaa lahjaksi pieni pullea kesäkärpänen. Mutta se ei onnistunut, vaikka kuinka tarkkana metsästettiin keittiön ikkunalla. Se oli sitä paitsi aikamoisen laiha, kun oli nököttänyt ikkunan välissä ties kuinka kauan ilman ruuan murentakaan. Kärpäset ovat kuitenkin ovelia pikku pirulaisia. Ne näkee niiden silmillä ihan mihin suuntaan vain, eikä niitä ole helppo yllättää.

Kärpäsellä on verkkosilmät, sanoo Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Silmä
Ja se tosiaan näkee joka puolelle, koska sillä on itse asiassa useita, jopa tuhansia silmiä siinä samassa nipussa. Ällöttävää, eikö totta!

Me kisut näemme kans tosi hyvin. Etenkin pimeässä. Joku ihmistyyppi on yrittänyt kuvailla, miltä maailma näyttää kisujen silmin. Löydät sen tästä linkistä http://www.popsci.com/article/science/see-world-through-eyes-cat?dom=PSC&loc=topstories&con=see-the-world-through-the-eyes-of-a-cat 

Ei se nyt ihan noinkaan mene, mutta en nyt jaksa selittää tarkemmin. Ja eihän se haittaa, jos kaikki meille tärkeä olisi vaikka sinistä ja keltaista. Kuten esim. ruokakippo ja raksut.

Kisupappa ei vain tahdo millään uskoa, että me nähdään hämärässä ihan hyvin. Kun pääsen seikkailemaan kellariin, se laittaa aina valot päälle. Ihan turhaan. Silloin kaikki mielenkiintoiset ötökät livahtelee seinänrakoihin, enkä millään saa niitä kiinni, vaikka kuinka tungen ja tungen päätäni samaan koloseen.

Kun me pojat laitettiin kaikkemme peliin, kärpänen löytyi kuin löytyikin seuraavana päivänä pökertyneenä lattialta. Oli varmaan niin kauhuissaan, kun me – mustat pantterit – olimme päässeet jäljille. Esko pahalainen meni tosin hotkaisemaan sen hetkessä suihinsa. Jalat vain vilahtivat, kun veljeni nielaisi sen yhtenä suupalana. 

Autan ja neuvon Eskoa tässä minkä ehdin.

Viime vuoden synttärikakku!
Annoimme kärpäsen sijaan sitten Kisumummolle tavanomaiset, tutut ja turvalliset lahjat: pörinää, pörinää ja pörinää. Sekä yöllä kisuhierontaa päähän ja yläselkään. Kyllä Kisumummo oli onnellinen, kun Esko vielä pesi siltä naaman. Eipähän tarvinnut löträtä kasvovesiä tuntitolkulla enää sen jälkeen.

Meilläkin muuten syntymäpäivät lähestyvät. Viime vuonna Mami järjesti oikein kunnolliset, kun täytimme merkittävät viisi vuotta. Vieraitakin tuli toistakymmentä. Ja yksi niistä oli Cindy. Kisuenon tyttökaverin koira. Hän on aina tervetullut meille. Ei vie paljon tilaa eikä hypi silmille. Syö tosin kaikki raksut lautaselta, mutta suotakoon se hänelle. Cindy kävisi melkein kissasta – jos ei siis olisi pelkkä koira.

Eräs ihmisihminen leipoi oikein komean kakun. Mami ja Kisumummo askartelivat vielä hiiriä päälle. Yllätyttiin, kun saatiin tosi paljon lahjojakin. Oli huiskaa, hiirtä, palloa ja ties mitä. Mutta kaikkein parhaat oli naapurin Kisutädin tuomat paperipussit. Niihin kun ahtautuu, ei tosiaankaan käy aika pitkäksi. Siellä voi kököttää tunnin jos toisenkin ja päivä kuluu oikein rattoisasti.

Nyt Kisumummo on ehdottanut, että Mamin ihmisystävä leipoisi jotain ihanaa. Se on nimittäin oivallinen kakkujen tekijä. Saas nähdä, mitä tapahtuu!
Mä sain tän huiskan.

perjantai 9. lokakuuta 2015

Emigrantit

Kissaliiton sivuilla on listattu ja kuvailtu kisurotuja. Ja meitä on joka lähtöön!  http://www.kissaliitto.fi/kissarodut

Ajattele vaikka pehmeää Persialaista. Kuvaus hänestä kuuluu näin: Ihanteellinen Persialainen on lyhyentanakka, suuri ja vankka kissa. Jalat ovat matalat ja paksut, tassut isot ja pyöreät. (Kuulostaa näin Brittiläisestä erittäin sopusuhtaiselta.) 1500-luvulla tämä kadehdittu haareminaisten lemmikki aloitti Euroopan valloituksen, jolloin ensimmäiset persialaiskissat vietiin Englantiin, Italiaan ja Ranskaan. Siis emigrantit lähtivät sieltä asti ja saavuttivat vihdoin 1950-luvulla pimeän, kylmän Pohjolan.

Kunnioitan myös suuresti Pyhää Birmaa. Hän on todellista kissojen aatelia ja lähtöisin burmalaisesta Lao-Tsun temppelistä. Enkä kyllä yhtään ihmettele, että lähti. Temppelielämä ei sopisi ainakaan minulle. Tuntuu vetoiselta paikalta.

Meitä on Turkista, Norjasta (sieltä tulleet metsäkissat ovat aikamoisia jättejä, viikinkien mukana seikkailleita urhoja), Siperiasta ja monia ihan Ameriikasta asti. Aasiastakin monet kisut ovat levittäytyneet ympäri maailmaa kisuihmisten ystävällisellä avustuksella. Itämaiset on kuvailtu virtaviivaisiksi. Minusta he ovat vain yksinkertaisesti liian pitkiä ja laihoja, kuten Siamilaiset. Ja aika viekkaan näköisiä. Mutta kisuja kaikki tyynni!

Me brittiläiset olemme nimemme mukaisesti tulleet Englannista. Meidät on jalostettu valioyksilöistä, sanoo Kissaliitto. Tottahan toki! Britin rintakehä on leveä, jalat lyhyet ja tanakat. Häntä on lyhyt ja paksu. Britin pää on pyöreä ja posket paksut. Britti on tasapainoinen ja rauhallinen kissa. Luonne on ystävällinen ja sopivan seurallinen. Juuri näin. Bravo Kissaliitto!

Valioyksilö, eikö totta? Siis minä!

Ja sitten on tietysti Somalit! Luonnehdinta ulkonäöstä kuuluu näin: Somali on erittäin viehättävä puolipitkäkarvainen kissa. Se on keskikokoinen, sopusuhtainen ja elegantti. Pitkä “ketunhäntä” ja “pöksyt” ovat tuuheat ja monilla aikuisilla on komea kauluri, joten koko kissa on erittäin upean näköinen. Somali on luonteeltaan aktiivinen, mutta samalla lempeä ja ihmisrakas kissa. Se rakastaa toimintaa ja vauhtia, haluaa osallistua perheensä kaikkiin toimiin. Se on hyvin sosiaalinen ja puhelias, mutta ei kuitenkaan kovaääninen. Se on erittäin älykäs ja oppii helposti monenlaisia temppuja. Ja Somalilla pitää olla kaveri.

Eikös me kaikki haluttaisi olla söpön Somalin kavereita!
Kissaliiton julkaisema kuva upeasta Somalista


Hän on italialainen kaunotar.
Myös Tollo-serkkuparkani on maahanmuuttaja. Hän on tullut Virosta Pelastetaan kissa ry:n kautta http://www.pelastetaankissat24.com , mutta sopeutunut hyvin Suomen oloihin. Ja nyt ehkä liiankin hyvin, koska tälläkin hetkellä hytisee jossain ulkona. Hrrrr! Hyviläis-ihmisihmiset ovat pelastaneet aikoinaan Tollon kuljeksimasta eteläisen naapurimaamme kujilta ja tuoneet hänet kisuenoni  hellään hoivaan. Kiitos siitä!

Etkö sinäkin haluaisi olla hyviläinen? Ole kisulle kisu ja ihmiselle ihminen. Miau!



torstai 1. lokakuuta 2015

Paavo työläiskoira


Murheellisena kerron, että Kisuenoni parasta ystävää Tolloa ei ole vieläkään löytynyt. Mutta on asiassa valoisatkin puolensa. Tollo-serkku on elossa eikä voi mitenkään olla kovin pahasti loukkaantunut. Ihmettelet varmaan, mistä sen voi tietää. Kun Kisueno ja monet muutkin ihmisihmiseni olivat etsineet Tolloa tuloksetta viikkotolkulla kodin lähipusikoista, olivat hyvät neuvot tarpeen.

Silloin palkkasimme työläiskoira Paavon avuksi. Paavo on etsijäkoira ja siinä hommassa todellinen ammattilainen. Ja sen voi todellakin kutsua etsiskelemään kadonneita eläimiä. Voit tutustua Etsijäkoiriin tästä linkistä http://www.etsijakoiraliitto.fi

Jos me kisut joudumme eksyksiin (ja etenkin jos olemme pudonneet korkealta ja joutuneet kerta kaikkiaan shokkiin), olemme viksuja, lymyilemme puskien alla ja haistelemme tuttuja tuoksuja ihan kodin lähellä. Koska shokkitila on yleensä vakava, emme lähde kenen tahansa matkaan. Öisin metsästelemme ruokaa ja päivisin pysyttelemme omissa oloissamme. Emmekä missään nimessä luota mihinkään! Emme edes omaan ihmisihmiseemme, koska eksyksiin joutuminen on tosi pelottavaa. Älä koskaan huuda kisuasi nimeltä, jos etsit sitä! Kun kuulemme oman nimemme (jos olemme koskaan oppineet tunnistamaan sitä), lähdemme suin päin juoksemaan päinvastaiseen suuntaan, koska meitä kutsuva ihmisihminen voi olla paha tai jopa viekas, teeskentelevä kettu.


Hiukan eksyksissä
Kun minä joudun joskus menemään pihalle (ja teen sitä todella vastahakoisesti), eksyilen varmuuden vuoksi samaan omaan pusikkooni rappusten viereen. Esko taas eksyilee polun toiselle puolelle. Meidät onneksi löytää helposti, koska olemme tietysti valjaissa ja narun päässä. Muutaman kerran olen löytänyt itseni ilman valjaita pihalta. Epätietoisena en ole aina tiennyt, jatkaako polkua pihalle päin vai palatako samaa tietä takaisin. Varmuuden vuoksi jään seisoskelemaan muutaman metrin päähän portaista ja odotan, että kyllä joku ihmisihminen tulee pian hätääntyneenä etsimään minua. En tosin koskaan ehdi kovin kauas, koska on aina otettava pikkuinen tuumaustauko, ennen kuin osaa päättää, minne päin matka seuraavaksi vie.

Esko vähän villiintyi kesällä. Ensin hän teeskenteli olevansa tosi tosi kiltisti pihamaalla ilman narua. Söi ruohoa muina kissoina ja liikuskeli Kisumummon auringonottoviltin ympärillä. Sitten hän ei vain jaksanut malttaa mieltänsä. Kun Kisupappa oli pari kertaa onkinut Eskon naapurin varaston alta, loppui vapaan sielun elämä pihalla kuin seinään.

Työvälineen huoltoa
Paavo tuli siis Tollon kotipihalle muutama viikko sitten ja säntäsi heti matkaan, kun sai vainun Tollo-serkusta. Ja ihmeen ihme! Tollo olikin juossut pitkin ihmisihmisten pyörätietä kilometritolkulla aivan paniikissa paikkaan, mistä emme olisi häntä koskaan osanneet etsiä. Mutta Paavopa kertoi, että siellä Tollo on. Jos koira on epävarma, mikä hajujälki on uusin, hän syö välillä ruohoa ja putsaa haisurauhasiaan. Ja sitten taas matkaan. Etsijäkoira ei tule koskaan ihan lähelle, muutenhan säntäisimme taas uuteen paikkaan pakoon. Koira voi näet meistä tuntua ihan sudelta. Ja se on tosi pelottava ajatus.

Paavo teki työnsä esimerkillisesti nakkipakettinsa eteen ja Kisueno vei paikalle kissanloukun. Se on hirvittävä kapistus. Puiseen laatikkoon laitetaan ruokaa syötiksi ja viritetään ansa. Eihän kukaan vähääkään viksu kissa mene sellaiseen. Eipä siis Tollokaan, vaikka loukku oli siellä viikkotolkulla.

Upea univormu
Taas hälytettiin Paavo avuksi. Ja Paavopa kertoi, että uskokaa nyt, kyllä Tollo siellä on. Paavo näytti vielä kuonollaan suunnan, että tuolla hän piileskelee. Paavo on koiraksi ihan viisas. Vaikka ei niin viksu, että osaisi viettää vain laiskoja päiviä palveluksia odotellen, kuten me.

Nyt ollaan töissä!
Kisueno vaihtoi loukun vähän vähemmän hirvittävään verkkoloukkuun, mutta ei Tollo ole vieläkään mennyt ansaan. Nostetaan kaikki yhdessä anturat ylös ja toivotaan, että hän vielä antaisi periksi, ja jäisi kiinni. Kohta tulee talvi ja kylmä. Kyllä Tollonkin pitäisi päästä sisätiloihin lämpöpatterin kupeeseen. Nyyh. Miaaaau.