Käypä katsomassa Facebookissa, mitä Kisu puuhaa:
https://www.facebook.com/1626076704335831/videos/1648876905389144/
Olen kissa nimeltä Väinö. Brittiläinen lyhytkarva, aatelissukua. Kuuluisuutta olen jo niittänyt Instagramissa nimellä Vainopupu. Nyt jaan syvempiä mietteitäni bloggaamalla elämäni merkittävistä tapahtumista kisunäkökulmasta. Blogissani tulevat seikkailemaan myös veljeni Esko ja ihmisihmiset, jotka kuuluvat perheeseeni.
tiistai 27. lokakuuta 2015
torstai 22. lokakuuta 2015
Tiikerielämää - Tollon haastattelu!
Et usko! Tollo tuli takaisin. Yli kaksi kuukautta ennätti
vierähtää, ennen kuin serkkupoika antoi periksi ja jätti villin metsäelämän
taakseen. Loukkuun napsahti hän. Kiitos kiitos kaikki kisuihmiset,
kissa-aktiivit, loukuttajat. Erityiskiitos etsijäkoira Paavolle, joka väsymättä
kertoi Tollon olinpaikan viikko toisensa jälkeen. Kiitos myös tuntemattomalle tunnistajakoiralle,
joka ilmoitti, että juuri Tollo oli käynyt syömässä kisun ruuat kupista.
Mutta annetaan Tollon itse kertoa vaiherikkaasta syksystään:
”Mä siis halusin vaan kattoo vähän maisemii. Faija oli
siivoomassa mun hyyskää. Täytyy myöntää, et se döfas aika lailla. Faija joutu
avaa ikkunan, et se sais henkee. Ja se lauta oli tosi liukas. Tassut lipes ihan
vahingossa. Vaikka kuinka yritin pyrkii takas himaa, ei onnistunu. Onneks katit
yleensä tippuu jaloilleen, mut aika mäiskähdys se oli. Suoraa asfalttii. Se oli
siis vähän niin kun benji-hyppy, mut ilman valjaita. Leuka kolahti tantereeseen
ja yks hammas jäi siihen. Olo on niin ku legendaarisella Ville Peltosella. Hymy
sellanen aika avoin. Ollaan Faijan kans nääs kateltu lätkää tv:stä.
Läksin siitä sit aika paniikissa ravaamaan minne nenä
näytti. Ja aika pitkälle pääsin, ennen ku sydän alko hakkaa niin kovaa, et oli
pakko pysähtyy. Onneks löysin hyviä lymypaikkoja. Lähellä oli kunnon lihapadat
– siis roskikset täynnä ihan käyttökelposta safkaa. Niillä pysty elelemään pari
viikkoa. Olin kyllä ku hakattu piski. Mahaa väänsi ja jalat oli yhtä hyytelöö.
Sit ku vähän tokenin, ulkoilmaelämä alko maistuu. Tuli ihan nuoruus
mieleen. Mähän oon kotosin tuolta lahden takaa, Virosta. Elin siel vapaana ja
villinä katukattina pari vuotta varjoisilla kujilla, ennen kun päädyin monien
vaiheiden jälkeen kaltereiden taakse ja sieltä Suomeen ja Faijalle. Mut en mä
silti mikää rikollinen oo. Enkä luvaton maahanmuuttaja. Mulla on passi ja
kaikki. Mut se jäi siinä putoamishötäkässä Faijan laatikkoo, niin en olis
kuitenkaa päässy enää rajan yli, vaik oisin halunnutki.
No, mut palataa tähän putoamisreissuu. Siel maisemis oli
muitaki: oli myyrii, hiirii ja hämähäkkei. Niistä pikkuötököistä ei kyl pötsi
juurikaa täyttyny. Hyvännäkösiä friiduja tuli kans pusikois vastaan, mut ne oli
aika ärhäköitä. Sain pari kertaa pahasti kuonooni, kun yritin lähennellä liikaa.
Ja daamit anto mulle vaan pitkät. Johtuisko siitä, et en enää oo kolli sanan
varsinaises merkitykses. Miehuus jäi aikoinaa lekurin pöydälle. Muutamat matsit
piti käydä muidenkin kans ihan lähikontaktissa, kun yritin puolustaa mun
reviirii.
Sit alko tapahtuu. Kissanloukkuja viriteltii joka puolelle.
Näin Faijankin kykkimässä metikössä pari kertaa, mut en ollu viel valmis
antautuun. Halusin kokee nuoruuden viel kerran. Eikä luonnossa voi luottaa
kehenkään. Ei edes omaan Faijaan. Vaik se on kyl ihan cool jäbä.
Sit sinne alko tulla yks koira, Paavo. Se kävi ainaski neljä
kertaa nuuhkimassa mun aluetta. Seurasin sen touhuja sopivan matkan takaa. Mut en kyl
tykänny, kun se tuli mun reviirille. Häippäsin aina vähin äänin vähä kauemmas
ja palailin, ku tiesin, et reitti oli selvä.
Alko tulla jo aika holotna. Yöt oli vähä ankeet. Vilutti
kyyhöttää puskissa. Nälkäki kaihersi. Ja silmiä kirvelsi, kun eihän kulkurikissa
voi sillä tavalla relaa. Koko ajan piti pitää toista silmää auki, ettei mikää
päässy yllättään.
Tiikeri häkissä |
Lääkärissä |
On ihan fiksuu olla nyt kotona. Faija kantaa ruokaa eteen,
eikä tartte enää itte metsästää. Annoin sen nukkuu yön mun vieressä, kun kyl mä
aika paljon diggaan sitä. Siinä sit kehrättii kylki kyljes. Musta tuntuu, et
mun reissut on nyt tehty. Himas on ihan siistii olla.
Faija tossa naulaa just ikkunaa umpee. Ettei kuulemma kukaa
enää saa sitä auki. Mun mielestä se on vähän hätävarjelun liiotteluu. Faija
horisee, et ilman nettii se ei olis ikinä saanu mua kiinni. Mun mielestä
tietokoneet on yliarvostettuja. Onhan niissäki hiiret, mut kyl mut nyt sai
nalkkii ihan luomuhiiri. PURRR-RRR.”
Väinö täällä taas! Jos löydät eksyneen kisun, vie se
viipymättä lähimpään löytöeläintaloon http://www.loytoelaintalo.fi . Sitten on
vielä Karkurit-sivusto http://www.karkurit.fi , minne voit laittaa ilmoituksen
kadonneesta kissasta. Kissanloukkuja saat esimerkiksi Hesystä http://www.hesy.fi . Sitten on vielä olemassa kuulemma sellaisia kisunruokakuppeja, mihin jää
karvaa, jos kisu käy siitä syömässä. Ja tunnistajakoira voi sitten tunnistaa,
onko se oma katti vai joku muu. Työläiskoirat! Ha!
Kannetaan me kisut huolta
toisistamme! Miau.
perjantai 16. lokakuuta 2015
Kärpäsiä jahtaamassa
Hei taas! Jos kävit katsomassa Instagramistani, huomasit
varmaan, että Kisumummolla oli synttärit. Me juhlittiin Eskon kanssa aika
hillitysti. Pikkuisen temmellettiin vain yläkerran rappusissa peräkanaa. Aina
en ole ihan selvillä, kumpi on rosvo ja kumpi poliisi, mutta pääasia, että vauhtia
ainakin riittää.
Tylsän näköinen sisustus. |
Päältä ihan jees. |
Kisumummo sai ihmisihmisiltä lahjaksi uuden matkalaukun ja
oli heti lähdössä se kainalossa reissuun. Yritettiin taas auttaa pakkaamisessa
parhaan taitomme mukaan, mutta jos totta puhutaan, pidämme enemmän niistä
vanhoista kapsäkeistä. Meitä voisi kutsua siis Rimowa-pojiksi. Hih.
Eskon kanssa päätettiin antaa lahjaksi pieni pullea
kesäkärpänen. Mutta se ei onnistunut, vaikka kuinka tarkkana metsästettiin keittiön ikkunalla. Se oli sitä paitsi aikamoisen laiha, kun oli nököttänyt
ikkunan välissä ties kuinka kauan ilman ruuan murentakaan. Kärpäset ovat kuitenkin
ovelia pikku pirulaisia. Ne näkee niiden silmillä ihan mihin suuntaan vain,
eikä niitä ole helppo yllättää.
Kärpäsellä on verkkosilmät, sanoo Wikipedia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Silmä
Ja se tosiaan näkee joka puolelle, koska sillä on itse
asiassa useita, jopa tuhansia silmiä siinä samassa nipussa. Ällöttävää, eikö
totta!
Me kisut näemme kans tosi hyvin. Etenkin pimeässä. Joku ihmistyyppi on yrittänyt kuvailla, miltä maailma näyttää kisujen silmin. Löydät sen tästä linkistä http://www.popsci.com/article/science/see-world-through-eyes-cat?dom=PSC&loc=topstories&con=see-the-world-through-the-eyes-of-a-cat
Ei se nyt ihan noinkaan mene, mutta en nyt jaksa selittää tarkemmin. Ja eihän se haittaa, jos kaikki meille tärkeä olisi vaikka sinistä ja keltaista. Kuten esim. ruokakippo ja raksut.
Kisupappa
ei vain tahdo millään uskoa, että me nähdään hämärässä ihan hyvin. Kun pääsen seikkailemaan kellariin, se
laittaa aina valot päälle. Ihan turhaan. Silloin kaikki mielenkiintoiset ötökät
livahtelee seinänrakoihin, enkä millään saa niitä kiinni, vaikka kuinka tungen
ja tungen päätäni samaan koloseen.
Kun me pojat laitettiin kaikkemme peliin, kärpänen löytyi
kuin löytyikin seuraavana päivänä pökertyneenä lattialta. Oli varmaan niin
kauhuissaan, kun me – mustat pantterit – olimme päässeet jäljille. Esko
pahalainen meni tosin hotkaisemaan sen hetkessä suihinsa. Jalat vain vilahtivat,
kun veljeni nielaisi sen yhtenä suupalana.
Autan ja neuvon Eskoa tässä minkä ehdin.
Viime vuoden synttärikakku! |
Annoimme kärpäsen sijaan sitten Kisumummolle tavanomaiset,
tutut ja turvalliset lahjat: pörinää, pörinää ja pörinää. Sekä yöllä
kisuhierontaa päähän ja yläselkään. Kyllä Kisumummo oli onnellinen, kun Esko
vielä pesi siltä naaman. Eipähän tarvinnut löträtä kasvovesiä tuntitolkulla
enää sen jälkeen.
Meilläkin muuten syntymäpäivät lähestyvät. Viime vuonna Mami
järjesti oikein kunnolliset, kun täytimme merkittävät viisi vuotta. Vieraitakin
tuli toistakymmentä. Ja yksi niistä oli Cindy. Kisuenon tyttökaverin koira. Hän
on aina tervetullut meille. Ei vie paljon tilaa eikä hypi silmille. Syö tosin
kaikki raksut lautaselta, mutta suotakoon se hänelle. Cindy kävisi melkein
kissasta – jos ei siis olisi pelkkä koira.
Eräs ihmisihminen leipoi oikein komean
kakun. Mami ja Kisumummo askartelivat vielä hiiriä päälle. Yllätyttiin, kun
saatiin tosi paljon lahjojakin. Oli huiskaa, hiirtä, palloa ja ties mitä. Mutta
kaikkein parhaat oli naapurin Kisutädin tuomat paperipussit. Niihin kun
ahtautuu, ei tosiaankaan käy aika pitkäksi. Siellä voi kököttää tunnin jos
toisenkin ja päivä kuluu oikein rattoisasti.
Nyt Kisumummo on ehdottanut, että Mamin ihmisystävä leipoisi
jotain ihanaa. Se on nimittäin oivallinen kakkujen tekijä. Saas nähdä, mitä
tapahtuu!
Mä sain tän huiskan. |
perjantai 9. lokakuuta 2015
Emigrantit
Kissaliiton sivuilla on listattu ja kuvailtu kisurotuja. Ja
meitä on joka lähtöön! http://www.kissaliitto.fi/kissarodut
Ajattele vaikka pehmeää Persialaista. Kuvaus hänestä kuuluu
näin: Ihanteellinen
Persialainen on lyhyentanakka, suuri ja vankka kissa. Jalat ovat matalat ja
paksut, tassut isot ja pyöreät. (Kuulostaa näin Brittiläisestä erittäin
sopusuhtaiselta.) 1500-luvulla tämä kadehdittu haareminaisten lemmikki aloitti
Euroopan valloituksen, jolloin ensimmäiset persialaiskissat vietiin Englantiin,
Italiaan ja Ranskaan. Siis emigrantit lähtivät sieltä asti ja saavuttivat
vihdoin 1950-luvulla pimeän, kylmän Pohjolan.
Kunnioitan
myös suuresti Pyhää Birmaa. Hän on todellista kissojen aatelia ja lähtöisin
burmalaisesta Lao-Tsun temppelistä. Enkä kyllä yhtään ihmettele, että lähti.
Temppelielämä ei sopisi ainakaan minulle. Tuntuu vetoiselta paikalta.
Meitä on
Turkista, Norjasta (sieltä tulleet metsäkissat ovat aikamoisia jättejä,
viikinkien mukana seikkailleita urhoja), Siperiasta ja monia ihan Ameriikasta
asti. Aasiastakin monet kisut ovat levittäytyneet ympäri maailmaa kisuihmisten
ystävällisellä avustuksella. Itämaiset on kuvailtu virtaviivaisiksi. Minusta he
ovat vain yksinkertaisesti liian pitkiä ja laihoja, kuten Siamilaiset. Ja aika
viekkaan näköisiä. Mutta kisuja kaikki tyynni!
Me
brittiläiset olemme nimemme mukaisesti tulleet Englannista. Meidät on
jalostettu valioyksilöistä, sanoo Kissaliitto. Tottahan toki! Britin rintakehä
on leveä, jalat lyhyet ja tanakat. Häntä on lyhyt ja paksu. Britin pää on
pyöreä ja posket paksut. Britti on tasapainoinen ja rauhallinen kissa. Luonne
on ystävällinen ja sopivan seurallinen. Juuri näin. Bravo Kissaliitto!
Valioyksilö, eikö totta? Siis minä! |
Ja sitten
on tietysti Somalit! Luonnehdinta ulkonäöstä kuuluu näin: Somali on erittäin
viehättävä puolipitkäkarvainen kissa. Se on keskikokoinen, sopusuhtainen ja
elegantti. Pitkä “ketunhäntä” ja “pöksyt” ovat tuuheat ja monilla aikuisilla on
komea kauluri, joten koko kissa on erittäin upean näköinen. Somali on
luonteeltaan aktiivinen, mutta samalla lempeä ja ihmisrakas kissa. Se rakastaa
toimintaa ja vauhtia, haluaa osallistua perheensä kaikkiin toimiin. Se on hyvin
sosiaalinen ja puhelias, mutta ei kuitenkaan kovaääninen. Se on erittäin älykäs
ja oppii helposti monenlaisia temppuja. Ja Somalilla pitää olla kaveri.
Eikös me
kaikki haluttaisi olla söpön Somalin kavereita!
Kissaliiton julkaisema kuva upeasta Somalista |
Hän on italialainen kaunotar. |
Myös
Tollo-serkkuparkani on maahanmuuttaja. Hän on tullut Virosta Pelastetaan kissa ry:n kautta http://www.pelastetaankissat24.com , mutta sopeutunut
hyvin Suomen oloihin. Ja nyt ehkä liiankin hyvin, koska tälläkin hetkellä hytisee
jossain ulkona. Hrrrr! Hyviläis-ihmisihmiset ovat pelastaneet aikoinaan Tollon
kuljeksimasta eteläisen naapurimaamme kujilta ja tuoneet hänet kisuenoni
hellään hoivaan. Kiitos siitä!
Etkö
sinäkin haluaisi olla hyviläinen? Ole kisulle kisu ja ihmiselle ihminen. Miau!
torstai 1. lokakuuta 2015
Paavo työläiskoira
Murheellisena kerron, että Kisuenoni parasta ystävää Tolloa
ei ole vieläkään löytynyt. Mutta on asiassa valoisatkin puolensa. Tollo-serkku
on elossa eikä voi mitenkään olla kovin pahasti loukkaantunut. Ihmettelet
varmaan, mistä sen voi tietää. Kun Kisueno ja monet muutkin ihmisihmiseni
olivat etsineet Tolloa tuloksetta viikkotolkulla kodin lähipusikoista, olivat
hyvät neuvot tarpeen.
Silloin palkkasimme työläiskoira Paavon avuksi. Paavo on etsijäkoira
ja siinä hommassa todellinen ammattilainen. Ja sen voi todellakin kutsua
etsiskelemään kadonneita eläimiä. Voit tutustua Etsijäkoiriin tästä linkistä http://www.etsijakoiraliitto.fi
Jos me kisut joudumme eksyksiin (ja etenkin jos olemme pudonneet korkealta ja joutuneet kerta kaikkiaan shokkiin), olemme viksuja, lymyilemme puskien alla ja haistelemme tuttuja tuoksuja ihan kodin lähellä. Koska shokkitila on yleensä vakava, emme lähde kenen tahansa matkaan. Öisin metsästelemme ruokaa ja päivisin pysyttelemme omissa oloissamme. Emmekä missään nimessä luota mihinkään! Emme edes omaan ihmisihmiseemme, koska eksyksiin joutuminen on tosi pelottavaa. Älä koskaan huuda kisuasi nimeltä, jos etsit sitä! Kun kuulemme oman nimemme (jos olemme koskaan oppineet tunnistamaan sitä), lähdemme suin päin juoksemaan päinvastaiseen suuntaan, koska meitä kutsuva ihmisihminen voi olla paha tai jopa viekas, teeskentelevä kettu.
Hiukan eksyksissä |
Kun minä joudun joskus menemään pihalle (ja teen sitä
todella vastahakoisesti), eksyilen varmuuden vuoksi samaan omaan pusikkooni
rappusten viereen. Esko taas eksyilee polun toiselle puolelle. Meidät onneksi
löytää helposti, koska olemme tietysti valjaissa ja narun päässä. Muutaman
kerran olen löytänyt itseni ilman valjaita pihalta. Epätietoisena en ole aina
tiennyt, jatkaako polkua pihalle päin vai palatako samaa tietä takaisin.
Varmuuden vuoksi jään seisoskelemaan muutaman metrin päähän portaista ja
odotan, että kyllä joku ihmisihminen tulee pian hätääntyneenä etsimään minua.
En tosin koskaan ehdi kovin kauas, koska on aina otettava pikkuinen
tuumaustauko, ennen kuin osaa päättää, minne päin matka seuraavaksi vie.
Esko vähän villiintyi kesällä. Ensin hän teeskenteli
olevansa tosi tosi kiltisti pihamaalla ilman narua. Söi ruohoa muina kissoina
ja liikuskeli Kisumummon auringonottoviltin ympärillä. Sitten hän ei vain
jaksanut malttaa mieltänsä. Kun Kisupappa oli pari kertaa onkinut Eskon
naapurin varaston alta, loppui vapaan sielun elämä pihalla kuin seinään.
Työvälineen huoltoa |
Paavo tuli siis Tollon kotipihalle muutama viikko sitten ja
säntäsi heti matkaan, kun sai vainun Tollo-serkusta. Ja ihmeen ihme! Tollo
olikin juossut pitkin ihmisihmisten pyörätietä kilometritolkulla aivan
paniikissa paikkaan, mistä emme olisi häntä koskaan osanneet etsiä. Mutta Paavopa
kertoi, että siellä Tollo on. Jos koira on epävarma, mikä hajujälki on uusin,
hän syö välillä ruohoa ja putsaa haisurauhasiaan. Ja sitten taas matkaan. Etsijäkoira
ei tule koskaan ihan lähelle, muutenhan säntäisimme taas uuteen paikkaan
pakoon. Koira voi näet meistä tuntua ihan sudelta. Ja se on tosi pelottava
ajatus.
Paavo teki työnsä esimerkillisesti nakkipakettinsa eteen ja Kisueno vei
paikalle kissanloukun. Se on hirvittävä kapistus. Puiseen laatikkoon laitetaan
ruokaa syötiksi ja viritetään ansa. Eihän kukaan vähääkään viksu kissa mene
sellaiseen. Eipä siis Tollokaan, vaikka loukku oli siellä viikkotolkulla.
Upea univormu |
Taas hälytettiin Paavo avuksi. Ja Paavopa kertoi, että uskokaa
nyt, kyllä Tollo siellä on. Paavo näytti vielä kuonollaan suunnan, että tuolla
hän piileskelee. Paavo on koiraksi ihan viisas. Vaikka ei niin viksu, että
osaisi viettää vain laiskoja päiviä palveluksia odotellen, kuten me.
Nyt ollaan töissä! |
Kisueno vaihtoi loukun vähän vähemmän hirvittävään
verkkoloukkuun, mutta ei Tollo ole vieläkään mennyt ansaan. Nostetaan kaikki
yhdessä anturat ylös ja toivotaan, että hän vielä antaisi periksi, ja jäisi
kiinni. Kohta tulee talvi ja kylmä. Kyllä Tollonkin pitäisi päästä sisätiloihin
lämpöpatterin kupeeseen. Nyyh. Miaaaau.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)