Nyt harrastamaan!

Heippundahl! Tässä onkin tovi vierähtänyt viime kerrasta. Meillä on ollut niin paljon hulinaa, kun oli Minionseja ympäri maailmaa käymässä. Vietin viikon Kisumummon ja –papan sängyn alla. Tai no, en ihan koko viikkoa, koska ensin tuli Saksan järkevä Minions. Se on oppinut ruokkimaan meitä hyvin ja taluttaa Eskoa ulkona mallikkaasti.

Meillä oli täysi työ patjan testaajina.
Arvosana: välttävä.

Mutta sitten tuli se pirteääkin pirteämpi Oulun Tyttö-minions, joka rutisteli Esko-Peskon ihan littanaksi. Rakas veljeni huuteli hädissään keittiössä ja ihmisihmisemme luulivat, että Mini-Minions itki yläkerrassa. Mutta ei! Sehän oli Esko tuon pirtsakan Minionsin tiukassa syleilyssä. Onneksi Kisupappa pelasti Eskon. Ja nyt varmaan ymmärrät, miksi viihdyin vuoteen alla takimmaisessa loukossa. Uskon, että sinäkin olisit tullut seurakseni, jos olisit ollut meillä. Ainoa huono puoli tuossa turvapaikassa oli, että sänky on käynyt aika matalaksi. Liekö jalat lyhentyneet, kun en millään meinannut saada solakkaa kehoani sullotuksi sinne. Päätä pakottaa vieläkin.

Oli kyllä ihanaa, kun Saksan Kisutäti tuli. Se on kaikista paras. Tietysti Mamin jälkeen. Se hoiteli vuotavat silmänikin ihan perusteellisen kirkkaiksi. Kiitos!

Eihän noita edes tunnista
tuollaisissa vetimissä.

Ja miksi meillä oli tätä sakkia näin paljon? No, Kisumummo- ja pappa pitivät synttäreitä. Ne täyttävät syksyllä kerta kaikkiaan 12 vuotta! Tai siis... oliko se 120 vuotta...? 12 vuotta on meille kisuille oikein kunnioitettava ikä, mutta ihmisihmisten iästä en nyt ole ihan varma. No enivei, sinne häipyivät juhlimaan ja jättivät meidät ypöyksin kotiin. Ensin se oli rentouttavaa, mutta sitten tulis se kamala rajuilma. Mutta siitäkin selvittiin suuremmitta vammoitta. Kuten Minionsien vierailuistakin. 

Pitäähän sitä testata myös
ruokasalin pöytä: Kiitettävä.

Kirjan päällystäminen on tarkkaa työtä.

Näekö! Siellä se kaunistaa kirjan kantta.
Minun komea karvani.

Laminointiharrastus on myös virkistävää puuhaa.

Nyt kun Kisumummo pääsi kaikista vieraista eroon, se on hullaantunut harrastamaan. On kuulkaa saksankursseja oikein kaksin kappalein, laulukoulua ja vielä jotain vesijumpan tapaista. Minä tietysti kannustan, minkä ehdin. Tänään päällystettiin yhteistuumin saksankirjaa. Ja tästä innostuneena laminoimme myös yhdessä työjuttuja. Hyvät tuli. Sain ujutettua muutaman ihanan paksun karvani kauniista turkistani mukaan. Tästä Kisumummo oli erityisen iloinen.

Harrastamisiin!

Seuraa jumppaohjelmaani tarkasti:
Aloita ja päätä ohjelma syvään rentoutukseen.
Pallo ei ole pakollinen

Etsijämummo mansikassa

Nämä on siis mansikoita.

Meidän Kisumummo on ihan oikea arjen sankari. Tässä kävi näin: Mami halusi pakastaa mansikoita. Tai no, ei se halunnut, mutta Kisumummo sanoi, että jos haluaa talvella mansikoita, on parasta pakastaa ne itse. Mutta eikö oo vähän lellitty tuo Mami? Sille luvattiin hakea ne mansikat! Jos vain neiti-ihminen itse jaksaisi raahautua ne laittelemaan purnukoihin ja heittelemään pakastimen perukoille.

No, enivei. Kisumummo lähti siis mansikkaan. Meni autollaan vallan Tikkurilaan asti, kun sieltä oli marketista saanut itselleenkin tosi hyvät. Mutta marjat olikin loppu. Eikä ollut toisessakaan kaupassa. Mutta ovelana etsijämummona huomasi, että joku raahasi täpötäyttä mansikkalaaria kadulla. Heti hyökkäsi kysymään, että mistäs nämä mansikat on kotoisin!

Neuvon saatuaan Kisumummo päätti kuitenkin mennä vielä torilta katselemaan, mutta kun ei sielläkään ollut, palasi takaisin niiden kultaakin kalliimpien mansikoiden tykö. (No, ei ne nyt ihan kultaa kalliimpia olleet. Se on vain sanonta. Selvennän sen nyt, että voit rentoutua keskittymään tarinan huipennukseen.) Mutta voi ei, mitä draamaa! Siellä ei käynytkään pankkikortti, kun keskellä katua vain niitä marjoja myyskentelivät.

Pankkiautomaatille siis. Ja voi ei! Kadulla käveli itkevä pikkulapsi. Kisumummon sydän heltyi ja meni oitis kysymään, että mikäs pienokaisella on hätänä. No, se hätänä oli, että Äiti oli kadoksissa. Viisaana ihmisihmisenä Kisumummo kuitenkin älysi, että ei se Äiti varmaan ollut kadoksissa, vaan tämä lapsukainen, joka oli niin hädissään, että yritti syödä oman takkinsa. Eikä Kisumummo siitä syytä meinannut saada mitään selvää nimestä tai muustakaan.

Onnekas Etsijämummo poliisimaijassa.

Aikansa siinä jutusteltuaan, meidän etsijämummomme päätti soittaa virkavallan paikalle. Vähän sitä hirvitti, että jos se lapsi pelästyy niitä poliiseja. Mutta ei. Silloin loppui itkut, kun tuli mustallamaijalla pari komeaa poliisimiestä paikalle. Eikä se lapsikaan enää itkenyt yhtään. Kisumummo pääsi auton kyytiinkin. Mutta ei sitä viety minnekään, kun oli vielä ne mansikatkin ostamatta ja oma auto parkissa.

Loppu hyvin kaikki hyvin. Äiti löysi lapsen, Kisumummo mansikat ja vielä kotiinkin. Käy sinäkin marjassa, mutta älä eksy!

Voisko näitä vähän löysentää?!

Tää uusi takki on niin nolo!

Meidän upouusi Minions.
Nyt niitä on jo seitsemän.
Ihan kuin ne kääpiöt.

Stalkkerit töissä.

Astiastot, pihat ja lelut

Uudet alueet.

Heippundahl! Kesä se vain etenee. Ikkunan läpi katsottuna näyttää kauniilta ja aurinko lämmittää mukavasti. Kisumummo ja –pappa pukeutuvat jo talven varalle. On villapaitaa, kaulaliinaa ja lakkia päässä, kun piipahtavat pihalle. Ja siellä ovatkin kovasti piipahdelleet. Meillä on näes aivan uusi alue takapihalla. Sen nimi on Firenze. Siellä on kuulkaa ruusut ja säleikköomenapuut ja kaikki. Sitten sinne kuulemma tulee vielä auringonottotuolit. Minä en siihen askareeseen tuolia tarvitse. Ihan ruokasalin pöydällä vaan kellottelen ja jokainen karvatupponi ahmii aurinkoa sisäänsä. Talven varrallehan vain minäkin. Raskasta on.

Viiniköynnös rehottaa.

Mamikin on ruusu.

Esko! Älä vain mene sinne
terävälle nurmikolle!

Tästä sitä omenasatoa sitten keräillään.

Uusi kupponen käyttöönottovaiheessa.

Esko-Pesko sai uuden astiaston. Se ei mielestäni ole sen kummempi kuin edellinenkään. Paitsi että se on kissoille tarkoitettu. Kai..? Ei siinä ainakaan ole koiran kuvaa, kuten vanhoissa. Ja se on vähän syvempi. Siihen saattaa hulahtaa vähän enemmän ruokaa tätä nykyä. Ja se ei varmasti Eskoa haittaa. Maha viistää taas maata. Mutta norkoilee entiseen malliin keittiössä. Kisupappa antoi hänelle jopa raakaa ahventa. Yök! Ei sovi herrasmiehille, sanon minä.

Käyttöönotto aloitettu.

35 sekuntia käyttöönoton jälkeen.

Tämä kalansyöntikuva ei sovi herkille.

No, minä vastaavasti sain uuden lelun. Tiedäthän sellaisen spinnerin, mitä pyöritellään. Voit nikkaroida sellaisen itsekin, sanoo ystävämme Tubettaja Tume. Tai siis Mamin ystävä, tai no tuttava. Enivei, voit katsoa sitä täältä:

https://www.youtube.com/watch?v=Jny0IbUtwbc

Ehkä väri ei miellytä Eskoakaan.

Ihan Kisumummon mieliksi pyöräytin sitä kerran. Sitten alkoi väsyttää. Vanhat lelut ovat paljon parempia. Kuten joulukuusen käpytontut, kynät, kukkamaljakot, kynttilänjalat sun muut ihanuudet. Ahkerasti olen sullonut pientavaroita kaapin taakse. Mami kävi, mutta unohti ottaa ne esille. No, ehkä ensi kerralla sitten.

Miten niin minun pitäisi laihduttaa?

Nauti sinäkin Suomen ”kesästä”.

Tippoja

Heissan! Ehkä olet jo ihmetellyt, mihin olen kadonnut. Enhän minä minnekään, mutta automaattikirjoittajani Kisumummo on ollut niin touhuissaan, ettei ole ehtinyt päivitellä mitään. Paitsi minun silmiäni. Ja olenhan minäkin piilosilla ollut. Nimittäin silmätippoja karussa.

Näin se alkaa: Ensin Kisumummo huokailee ja taivastelee, että kylläpä silmät vuotavat. Sitä kestää muutaman päivän. Sitten alkaa tippajahti. Yleensä valitettavasti häviän sen kilpailun ja tipat loiskivat kauniisiin silmiini. Jos en sitten katoa salaisiin piilopaikkoihini. Ne ovat kyllä niin hyviä, ettei kukaan minua sieltä löydä. Niin, en tietenkään voi kertoa, missä ne ovat, silloinhan ne eivät olisi enää salaisia paikkoja.

Tasaisin väliajoin… jos oikein lasken, niin muutaman kerran vuodessa Kisupappa raahaa sen kamalan häkin kellarista ja minut sullotaan siihen ja sitten mennään autolla piipaa-piipaa eläinlääkäriin. Joka taas kerran toteaa, että kauniit ja hyvät ovat silmäni. Sen olisin voinut sanoa jo etukäteen, jos joku vain olisi kuunnellut.

No enivei, tuli kuitenkin taas kolminkertaisia tippoja, kolme kertaa päivässä. Siinä menee hermot yhdeltä jos toiseltakin. Minä tosin olen kärsivällisistä kärsivällisin. Koska tippojen jälkeen saan mennä ruokailemaan. Ja siinä välissäkin, kun Kisumummo haluaa lepytellä minua oikein kunnolla.

Tippojen antamisen väliköissä Kisumummo ja –pappa ovat sitten kohentaneet puutarhaa. Siinä onkin ollut hommaa. Hikiseltä näyttää ruokasalin ikkunasta käsin katsottuna. Minäkin muuten käväisin pari kertaa ulkona. Eikö viiden minuutin happihyppely riitä? Raitista ilmaa saa ikkunastakin. Miau!

Uusi parkkipaikka.

Puutarha-apulaisemme Esko.

Kuinka kauan tässä oikein pitää jonottaa?

Raitisilmahetki.

Napsu sai Mamilta hienon repun.
Varmaan ihan ikiomaksi.

Ihminen lemmikkinä

Helsingin Sanomat julkeasti julkaisi tänään artikkelin ”Kissa lemmikiksi 10 000 vuotta sitten.”

http://www.hs.fi/tiede/art-2000005262016.html

Ajatelkaa! Heitä on käytetty yököttävien hiirien ja rottien pyydystämiseen. Siis orjina. Ja siitä olisi sitten kesytetty kotieläimeksi. Moskaa, sanon minä. Ehkä ammoisina aikoina typerät esi-isämme tekivätkin näin, mutta onneksi sitten saimme kuntoon kissojen vapautusrintaman ja siitä lähtien ihminen on ollut kisun kotieläin. Ja orjantapainen palvelija myöskin.

Meillä ihmisihmiset ovat oppineet tavoille aika hyvin. Ruokaa tulee säännöllisesti (ehkä hieman liian vähän kerralla tosin), toilettitilamme siivotaan päivittäin, Eskon kanssa käydään kävelyllä pihamaalla ja kadullakin, kun hän haluaa, lämpimiä vilttejä levitellään sinne sun tänne ja talvisin takkaan laitetaan elähdyttävä tuli ilakoimaan ja silitystä ja syliä saa melkein aina, kun sille ilmenee tarvetta.

Vielä on hiukan hiomista: emme ole saaneet niitä vieroittumaan hampaiden harjauksesta emmekä kynsien leikkaamisesta. Makuuhuoneen ovikaan ei aina aukea, vaikka kuinka koputtelemme sen takana. Mutta kaikki aikanaan. Hyvin ovat oppivaisia ne.

Iloista juhannusta sinullekin! Vietämme sen suloisesti sisätiloissa, tee sinäkin niin!

Anteeksi, kuinka monesti on toistettava, että
aamiainen tarjoillaan klo 7 eikä 7:30!

Urheat urheilijat

Ihana atleetti on!

Juokse juokse, Mami!
Älä päästä 2 tunnin jänistä pälkähästä.

Nyt meillä on oikea urheiluviikonloppu! Mami kävi nimittäin pinkomassa puolimaratonin. Totta se on! Hurjasti loikki siellä muiden seassa. Seurasi kuulemma 2 tunnin jänistä. Onneksi ei kisua. Pelottavaa olisi ollut sellaisessa väenpaljoudessa. Kamalaa kuulemma oli Mamistakin. Niin kamalaa, että päätti mennä ensi vuonna uudelleen. Ihmisihmisten logiikka on kummallista.

Martta, pitää pelata reilusti ja antaa Eskon voittaa.

Martta-pentu käväisi taas meillä. Vaikka ei sitä enää pennuksi uskoisi. On jo Eskon kokoinen. Niistä tuli hyvä jalkapallojoukkue. Minä yritin olla hyökkääjä, mutta jostain syystä minut suljettiin ruokasaliin pelin ajaksi. Pääsin pois vasta, kun Martta lähti. Ja hyvä että lähti. Sen verran touhukas koira oli se. Mutta nyt en tiedä, miten pelissä kävi. Ehkä tuli tasapeli.

Eskokin käy lenkillä joka päivä. Juosta kipaisee tien toiselle puolelle. Ei tietenkään suorinta reittiä. Mikäs sellainen lenkki muka olisi. Välillä pysähtelee keskelle autotietä ja välillä sinkoilee pitkin pusikoita matalana kuin kampela. Ja takaisin tulee tarkasti samoja jälkiä pitkin, ettei eksyttäisi Kisumummoa, joka raahautuu mukana naru kädessään. Se ei kyllä haluaisi mennä yhtään pusikoihin. Mutta jos narusta kiskoo,  kuka tahansa kisu laittaa jarrut päälle. Siinä sitten keskustellaan kissalässytyksellä, että minne suuntaan lähdetään. Keskustellaan tovi jos toinenkin. Kisumummon argumentit ovat tosin aika itsekkäitä: ”Puuro odottaa lautasella” (eiväthän kisut syö puuroa) tai "Täällä on kylmä" (Esko-Peskolla on aika paksu turkki) tai ”Tule, tule omalle pihalle” (se on niin nähty!).

Mennäkö vai eikö mennä?
Siinä vasta pulma.

Puolimatkan seisahduspaikka.

Raskaan lenkin jälkeen on hyvä palautua.

Yleensä rakas veljeni lenkkeilyyn kyllästyttyään säntää täyttä vauhtia pihalle kuin ohjus. On hauska katsella ikkunasta, kun Kisumummo yrittää pysyä perässä. Haha!

Yhtenä päivänä satoi vettä kaatamalla. Esko halusi väenväkisin ulos, vaikka Kisumummo tolkutti, että ei tinne voi mennä, tiellä tataa vettä. Eskolle oli pakko antaa periksi. Piti pukea valjaat päälle ja avata ovi. Kun hän huomasi, mikä vesisade siellä oli, säntäsi suoraa päätä takaisin eteiseen ja alkoi loukkantuneen nuolla kastuneita turkiksiaan. Eivätkö ihmisihmiset koskaan opi, että kissat eivät ulkoile sateella?

Ulkoile sinäkin. Siellä on kaunista ja lämmintä. Minäkin kävin kerran rappusilla. Se oli siinä.

Saksan Minions on saanut uuden pyörän.
Aja varovasti!

Kukkaloistoamme.