Moskaruokaa

Kisumummo on sitä mieltä, että turkkini ei ole riittävän kiiltävä. Kyllä se minulle kelpaa. Lämmin on ja pudottelee karvoja jopa ihan itsekseen, liikoja yrittämättä. Kun tuo ajatus lävähti kisumummon päähän, se pyyhälsi suorinta tietä lemmikkieläinkauppaan. Kummallinen nimi kaupalle muuten. Onko tarkoitus, että lemmikkieläimet käyvät siellä vai voiko sieltä ostaa lemmikkejä? Tai onkohan siellä kanit ja marsut töissä? Kuvittele! Kisu akvaarioita puhdistamassa. Kalat taas kuivaruokaosastolla. Orava asettelemassa pähkinäpusseja hyllyille. Tai Kettu Repolainen pupujen häkkejä siivoamassa. Onkohan siellä muuten edes kettuja? Minä olen kotoisin oikeasta kissalasta, Ruusutarhasta enkä mistään ostoskeskuksesta. Ja olen tästä erityisen ylpeä. Ruusutarhan kisut ovat aina menestyneet hyvin, sekä näyttelyissä että elämässä.

No, joka tapauksessa siellä kaupassa oli neuvottu laittamaan ruokaan öljyä. Öljyä! Ja vieläpä jotain kamalanhajuista lohiöljyä. Kisumummo ja mami (se ihana tyttö) eivät osanneet edes avata pulloa, vaan lorauttivat suoraan ilman pumppua kamalat annokset ruokien päälle.

 

Mehän emme moskaa syö. Esko ja minä päätimme yhteistuumin antaa ruokakipoille pitkät ja haistattaa takaisin. Ruovimme ne peittoon niin, että kupit lentelivät pitkin seiniä ja käänsimme arvokkaasti selkämme.  Kuvottavaa! Koko yönä ei voitu edes nukkua kunnolla. Piti yrittää hengittää ikkunanraosta tulevaa raitista ilmaa sen, minkä keuhkoihin mahtui.

 

Meillä on muutoin selkeät ateriajärjestelyt. Kisumummon mielestä minä olen hiukan liian hoikka. Sehän ei ole sinänsä vika, mutta brittikissalla saa olla kuulemma muutakin pyöreätä kuin iso pää ja mollukat silmät. Ja Esko taas. No, senhän kai jo tiedätkin, hän on kertakaikkisen läski. Eskolla oli nuorempana pidätysongelmia, joista avaudun myöhemmin, ja hän syö vain dieettiruokaa. Se maistuu minullekin erinomaisen hyvin. Pitkään söin vain ja ainoastaan sitä. Ja siis hoikistuin ihmisihmisten mielestä liikaa.

Nyt meillä on eri ruokasalit. Esko syö keittiössä, lattialta, kuten rahvaan kuuluukin. Minulle sen sijaan tarjoillaan erikseen kellarin oven takana. Ja sinne Eskoa ei päästetä! Kaikki ne lihottavat herkut ovat pelkästään minun  ja saan syödä ihan milloin vain haluan. Jos joku älyäisi vain avata oven. Usein saan kököttää nenä kiinni karmissa tosi tosi pitkään hipihiljaa eikä kukaan huomaa. Ihmisihmiset eivät ole mitenkään kovin älykköjä.

Kun meille tulee siivouspalvelija, se ei tajua, että kellarin ovi pitää sulkea aina perässä. Esko onkin oppinut odottamaan torstai-iltapäiviä. Hän on aina jo ovella vastassa siivouspalvelijaa ja toivottaa lämpimästi tervetulleeksi. Palvelija taitaa luulla, että Esko odottaa sitä. Ehei. Hän odottaa kellarin oven jäämistä auki. Ja sitten sieltä alkaa kuulua kauhea mässytys. Ruokapalasia lentelee sinne tänne, kun Esko rouskuttaa niitä kuin henkensä hädässä. Nyt onneksi, monen monen selittämisen jälkeen kisumummo on ymmärtänyt laittaa erikoisherkkuni kannelliseen astiaan, eikä Esko osaa vielä avata sitä.

Nyt ajatukset takaisin päivän aiheeseen: Nälkä vähän pääsi yöllä kurnimaan masuissa. Arvannet kai, että emme silti antaneet periksi. Emme koskeneetkaan siihen moskaan. Kisumummo sai aamulla itse omin pikku kätösin kaataa ruuat öljyineen päivineen roskikseen ja pestä ällöttävät astiat itse. Yleensä nuolemme lautaset putipuhtaiksi niin, että koko palvelusväki näkee, että kyllä on maistunut ja lisääkin saa tarjoilla.

Toivottavasti kisumummo oppi nyt heti alkuunsa, että meille ei kannata moskaruokaa syöttää. Valitettavasti ihmisihmiset ovat hitaita omaksumaan uusia asioita. Useimmiten pitää sinnikkäästi jaksaa jankuttaa ja omalla esimerkillään osoittaa, että ei kannata. Kisu vetää aina pidemmän korren. Alamme nälkälakkoon kertakaikkiaan, jos ei ruoka tästä parane. Noudatamme tunnontarkasti Kisuveljeskunnan pyhää mottoa: Älä koskaan anna periksi. Pidä aina oma pääsi. Miau!

(Toim. huom: Nälkälakko kesti tasan yhden yön. Ainakin Esko oli nöyrtynyt kurnivan vatsansa vaatimuksesta, mikä tosin jo laahaa lattiaa.)