Peittoleikkiä

Paras tapa aloittaa päivä on leikkiä kisumummon ja –papan sängyllä. Oven takana odotamme kärsivällisesti, milloin ne herää ja nousee ylös.  Ihmisihmisillä (mami on tosin poikkeus) on tapana peitellä vuode nukkumisen jälkeen vähän samaan tapaan kuin minä ja Esko wc-tuotoksemme. Siihen sängylle vain viltti päälle ja vähän tasoittelua, niin ei unen tuoksut tunnu enää missään. Ja silloin on meidän hetkemme.

Kevyt hypähdys sängyn päälle ja pian alkaa jokin rapista viltin alla. Siellä sun täällä kulkee ihan kuin pieniä hiiriä ja niiden peräänhän me syöksymme raivoisasti, pompimme päällä ja yritämme saada kiinni. Peiton läpi se ei vain aina ihan onnistu. Kun meitä alkaa väsyttää, heittäydymme kyljellemme levähtelemään ja saamme aimo silitykset palkaksi, vaikka hiiret jäivätkin taas vapaalle jalalle. Meitä kehutaan pupuiksi ja pennuiksi ja ties miksi ja se ihana kissalässytys kuulostaa musiikilta korvissamme.

Kumpi on kumpi?







Kun muutimme pentuina tähän taloon, mami oli vielä aika nuori. Olimme herättyämme juuri leikkineet oivalliset peittoleikit. Sitten kisumummo oli lähtenyt mamin kanssa kaupungille ja ääneen nauraen muistellut mamille (sille ihanalle tytölle):

”Väinö se haluaa aina aamulla olla sinun kanssasi peittoleikkiä.”

Sen jälkeen ne eivät enää julkisella paikalla kehuskelleet tällä asialla. Olivat saaneet sen verran kummastuneita katseita ja joku ohikulkija oli ollut aikeissa soittaa lastensuojeluun. Mikähän sekin on? Kisusuojelun minä kyllä ymmärrän. Siellä saa taatusti silityspalvelua ja herkkupaloja. Purrrr!  

Ps. Mami lääkitsi tänään Eskon. Ensi kerralla paksumpi paita päälle!