perjantai 1. tammikuuta 2016

Eskon puumerkki

Hyvää uutta vuotta! Niin se taas hujahti. Yksi merkittävä vuosi elämässäni.

Tässä viime kuulumisten jälkeen olemme tehneet piparilinnan. Kisumummo luuli, että tänä vuonna säästyy moisen tekemisestä, mutta vielä mitä! Aavistelen ahdistuksen päivien olevan tulossa. Kisutäti on nimittäin tulossa Saksasta meille.

Eikä siinä mitään. Se on ihan oivallinen kissaihminen. Ehkä jopa Mamin veroinen vetelehtijä. Mutta kun se tuo aina ne kaksi pikku kisuserkkua mukanaan. Pienempi onneksi pelkää minua, kun hiiviskelen hipihiljaa selän takana.

Mutta isompi on rohkea. Se tarttuu ihan lupaa kysymättä mahan alta kiinni ja haluaa kanniskella meitä huoneesta toiseen ihan kuin emme osaisi itse kävellä. Siksi tulenkin viettämään seuraavan viikon komeron kätköissä enkä tule sieltä pois, ennen kuin ne ovat lähteneet. Kisumummolla on yläkerrassa superhyvä komero. Se on niin iso, että sieltä ei minua ihan helpolla löydä, jos menen vaatekorien taakse. Ja siellä pysyn. Se on ihan varppi niin!

Aika upea, eikö totta!
Piparilinnan teossa Kisumummolle tuli vain kolme palovammaa, eikä ne tänä vuonna olleet niin vakavia. Esko leipoi tassuillaan taikinaa oikein kovasti. Minä halusin koristella. Se on helppoa. Kupista vain yksi kerrallaan ranskanpastillit tassulla pöydälle. Siinä voi ensin pelata vähän kaukalopalloa. Käpälällä edes takaisin pitkin pöydän pintaa ja upea huiskaisu! Pastilli lentää suoraan seinään ja jää siihen sokerikuorrutteeseen kiinni. Ollaan vähän katsottu telkusta lätkää. Se on mukavaa, mutta kisumummo huutaa aina niin kovasti, että on välillä pakko paeta toiseen huoneeseen pitelemään korvia.

Esko jätti oikein hienosti puumerkkinsä linnan pihalle sekä yhteen kisupipariin. Puumerkki on kyllä outo sanonta. Miksi puuhun pitää jättää merkki?



Pääarkkitehdin puumerkki.
Kysytäänpä Herra Wikipedialta neuvoa. Hän sanoo, että sitä voivat käyttää kirjoitustaidottomat. Kyllä mie Eskon kanssa osattaisiin kirjoittaa, mutta kynä ei oikein tahdo pysyä aina tassussa. Tietokoneella kirjoittaminen on paljon helpompaa. 

https://fi.wikipedia.org/wiki/Puumerkki
https://fi.wikipedia.org/wiki/Esko




Tässä minun puumerkkini

Ja vielä kerran iltavalaistuksessa.


















Maanantaina saadaan syödä koko komeus, kun Kisuystävä tulee käymään. Muuten kiva, mutta paha juttu, että taas tulee niitä mini-ihmisiä mukana. Siis täydellinen komeropäivä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti