Mitäs me lemmikit

Esko, älä mene yksin!

Hei taas! Kesä on vallan hyökännyt päälle. Ihanan lämmintä on karvalankamatolla auringonpaisteessa loikoilla ja miettiä elämän arvoitusta. Ja uloskin on voinut mennä – tosin harkitusti. Esko se ryntäilee suin päin pihamaalle, jopa ilman valjaita. Minä taasen kunnioitan sääntöjä. Sääntö numero yksi: ”Älä koskaan kävele itse ulos ovesta, vaan anna henkilökunnan kantaa.”

Kisulla pitää olla aina raikasta vettä.

Esko oli löytänyt ulkoa itsellensä ystävän. Tai no, ehkä ystävä oli löytänyt hänet, koska Esko oli tukevasti kiinni rapun kaiteessa eikä päässyt karkuun. Pieni musta kisu oli tullut tervehtimään. Tai itse asiassa pelottelemaan Eskoa. Kisupappa meni oitis pelastamaan veljeni tunkeilijan kenties pahoilta aikeilta.

Esko vaanii lemmikkiä.

Pihalta Esko löysi onneksi itselleen tosi lemmikin. Mutta sitten hän söi sen. Muutaman jätti Kisumummollekin ihailtavaksi.

Peto ruokailemassa.

Minullakin on lemmikki.

Meillä on kaikenlaista tuoksinaa nyt, kun Mamin ylioppilasjuhlat lähestyvät. Minä olen lemmikkien syönnin sijasta paneutunut auttamaan kaikessa, mihin vain ehdin.

Petaamisessa pitää olla nopea.

Petaan aamulla sängyn, askartelen marsipaaniruusuja ja sen semmoista. Pitää etsiä itselleen kosolti korviketekemistä, koska Mami on hyljännyt meidät. Se meni hoitamaan Napsu-serkkua, kun Kisueno lähti Saksanmaalle asti urheilemaan. Se on tosi hyvä nettipeliurheilija. Peukaloissa on voimaa vaikka muille jakaa. 

Tässä autan Mamia lukemaan lehteä.

Voitaisiinko jo mennä sisälle. Eikö 2 minuuttia ole riittävästi?

Onhan hän aika söpö...

Toivottavasti Mami tulee pian takaisin, ettei tarvi koko ajan turvautua kakkos- ja kolmosvaihtoehtoihin. Siis Kisumummoon ja –pappaan. Nyyh.