Aamu ja pala

Sanomalehti Helsingin Sanomat kertoi viime viikon sunnuntaina tärkeääkin tärkeämmästä asiasta, nimittäin aamupalasta näin:

“Aamiaista mainostetaan lukuisilla terveyshyödyillä. Se virittää elimistöön täyteen energiaa ja antaa aivoille ja aineenvaihdunnalle aikamerkin — nyt hommiin! Se rytmittää ruokailua ja jakaa päivän aikana nautitun energian usealle aterialle. Sen ansiosta nälkä pysyy loitolla ja annoskoot aisoissa.

Aamiaisen säännöllistä laistajaa uhkaa päinvastainen kohtalo: uupumus, ylipaino ja sepelvaltimotauti.”

Professori M. Fagerholm taas tokaisi: 

                     ”Tiede ei tue väitteitä aamiaisen hyödyistä tai sen laiminlyönnin haitoista.” 

Mietteisiinsä syventynyt kisu. En siis stalkkaa!

Tämä lausahdus laittoikin minut hieman hämilleni. Että jos on näin, niin on näin, mutta jos on noin, on noin. Ota noista professoreistakin sitten selvää!

Aamupala-asioita olenkin tässä viikon aikana pohtinut kulmat kurtussa ja tullut toisiin aatoksiin. Ja minulla on niihin vankat empiiriseen tutkimukseen perustuvat mietelmät.

Ensinnäkin aamiainen on ehdottomasti päivän tärkein ateria. Samoin kuin välipala, lounas, välipala, illallinen, välipala ja iltapala. Yöpalasta puhumattakaan! Ne ovat kaikki yhtä tärkeitä, mutta keksitkö, miksi aamupala on kaikista tärkein? No, koska yöpalasta on niin pitkä aika, tietenkin.

Mutta se on kukkua, että aamiaisen jälkeen olisi täynnä energiaa. Vielä mitä! Silloinhan tekee juuri mieli köllähtää matolle selälleen ja odottaa masurapsutuksia. Ei siinä jaksa viiksikarvaansakaan liikuttaa, paitsi, jos aamiaista on ollut liian vähän.

Ruuan sulattaminen on raskasta työtä.

Tämä kisu on päässyt oikein 7 päivää -lehteen.

Jossakin  päin maailmaa pitää kisuraukan
itse ruokansa tienaaman.
Hän ei siis ole Esko, vaikka vähän samalta näyttäisikin.

Siinä olen samaa mieltä, että aamiaisen jälkeen nälkä pysyy loitolla. Juuri ja juuri seuraavaan ruokailutuokioon asti. Uupumusta, ylipainoa ja sepelvaltimotautia välttääksemme Esko-Peskon kanssa syömme tuhdisti joka aterialla. Neuvomme siis on, että syö kaikki, mitä tarjoillaan. Kun koskaan ei voi olla ihan varma, milloin ruokakuppi seuraavan kerran täyttyy. Miau!