Hämäränhyssyä

Näköalapaikalla

Keittiön ikkunasta maailma avautuu.

Pihamaa, tie ja muutama iso puu.

Kun kurkistelen ulos hämärään,

siellä kaikenlaista jännittävää nään.

Joskus loikkii hauska jänöpupu.

On päällään vielä harmaa kesäpuku.

Se kaikkein pelottavinta on,

jos näen supikoiran kuontalon.

Ruma kuin mikä, takkuinen turkki.

Vai mikä se tuolta oikeastaan kurkki?

Huh, olikin vain orava suloinen.

Mitähän tekisin, jos kiinni saisin sen?

Sataa, on pimeää myöhään ja varhain,

nyt hämäränhyssy on ajanviete parhain.

Voi rauhoittua, rentona lötköttää vaan.

Antaa ajatusten lähteä liitämään taas.

Maailmankaikkeus, mikä se oikeastaan on?

Tässä kohtaa kisu on hetken neuvoton.

Onko onni se, kun ruokaa on kupissa?

Oivalluksia viisaita riittää päänupissa.

Vaiko tähden lennon jos nähdä mä saan?

Silloin toiveeni kenties toteutetaan.

Saanko silityksen jos toisenkin hellän?

Paremmin asiat ei voisi olla kellään.

Sininen hetki päivän ihan paras hetki on.

Silloin voi vaikka kiertää hännän kainaloon.

Käpertyä keräksi, tehdä – ei mitään.

Ei aina tarvitse niin kovin kiirettä pitää.

Yöunen jälkeen venyttelen, aamupalan popsin.

Päivätorkuille tassuttelen siitä jaloin nopsin.

Illansuussa ihminen tulee kotiin ja tähän herään.

Kiskottelen ja voimia ruokailuun uuteen kerään.

Aterian jälkeen voi masun viereen kellahtaa,

hämäränhyssyä torkkuen tahdon odottaa.

Se tulee, ihan varmasti tulee se, kun joutaa.

Sinisen valon pehmeys mut untenmaille soutaa.

Välillä voi hörpätä vähän vettä