perjantai 29. huhtikuuta 2016

Puurot ja vellit

Meidän Kisuisomummo on hauska tyyppi. Se on melkein satavuotias, mutta edelleen asuu yksin. Neljännessä kerroksessa. Ilman hissiä. Ja lenkkeilee. Talvella se ei uskalla mennä ulos, kun on liukasta. Silloin se ravaa vintin rappusia ylös ja alas. Niitä on kuulemma 17. Yhteen suuntaan. Eihän niitä kahteen suuntaan voisi ollakaan 17. Jos ei sitten loikkaa yhden rappusen yli. Hihi.

Kisumummon piti käyttää sitä shoppailemassa. Tarvisi kuulemma uuden kevätgarderobin se. Mutta reissu peruuntui, kun Kisuisomummolla ei ollut tukka hyvin. Piti ensin päästä permanenttiin, että kehtasi kuulemma lähteä kaupungille. Olisi vain nuollut käpäläänsä ja sukinut sillä. Se on aina varma konsti. Sillä saa kaikki karvat ojennukseen alta aikayksikön.

No, nyt Kisuisomummo on flunssassa, kun Kisuisoeno toi sille sen Turusta. Minä en mene enää koskaan Turkuun, jos sieltä sellaisen saa. Kerran olin. Näyttelyssä. Ja kauheaa oli. Varmaan hyinen joen vesi flunssan ilmoille pölläytti. Mene ja tiedä.  No, nyt kuulemma limaa tulee nenästä ja kurkusta. Kisumummo kehotti menemään lääkäriin, mutta Kisuisomummo tokaisi topakkana, ettei hän minnekään lääkäriin näin sairaana lähde. Menee sitten, kun on vähän paremmassa kunnossa. Ehkä.

Minun ihmisihmiseni seuraavat Kisuisomummon ruokatrendejä tosi tarkkaan. Noin vanhaksi kuulemma elää, jos syö kaurapuuroa joka ikinen aamu. Meilläkin sitä keitellään ahkerasti ja laitetaan marjoja päälle. Mami viskelee vielä sekaan kaikenlaisia siemeniä. Ne on kuulemma terveellisiä. Onneksi meidät ruokitaan aina ensin. Esko pitää siitä huolen. Ei kenenkään korvat kestä sitä huutelua: ”En ole saanut ruokaa ainakaan viikkoon!” Aina hän vähän liioittelee. Mutta tepsii.

Kippari-Kallekin söi tätä.
No, nyt kaurapuuron päälle pitää kuulemma laittaa pakastepinaattia. Miten tässä oikein pysyy Kisuisomummon vauhdissa, kun ruokatrendit vaihtuvat alvariinsa! Nyt siis pakastealtaalle ja vähän sassiin!

Kissansilmän tiedän, mutta että pinaattisilmä!?
Hirveää sotkua. Yök! En voi edes katsoa.
Kaurapuuro on terveellistä, sanoo herra Internetkin:

On olemassa myös täydellinen kaurapuuro. Ehkä ihmisihmiset joskus kokeilevat tätäkin:

Minä tosin syön vain ja ainoastaan kuivaruokaa. Omassa yksityisessä ruokasalissani. Kellarin oven takana. 

Railakasta vappua muuten sinullekin. Meillä on koristeet askarreltu. Onko siellä jo valmista? Miau!
Napsu-serkku on jo niin hyvässä kunnossa,
että laittelee pyykitkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti